Tuorein sisältö

Warner Music Suomen suurin ja kaunein

27.01.2012 klo 00.04 | Luettu: 1434 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suomen Musiikkkituottajien Ifpin julkaiseman raportin mukaan Warner Music Finland jatkaa jo kolmatta vuotta peräkkäin Suomen suurimpana musiikkiyhtiönä 27,8 % markkinaosuudella. Maailmalla johtavat musiikkiyhtiöt Universal Music ja Sony Music jäivät Suomessa selkeästi Warnerin taakse. Toiseksi suurin yhtiö oli Universal Music 22,1% osuudella ja kolmanneksi suurin Sony Music, jonka markkinaosuus oli 18,5%.

Warnerin vuoden 2011 menestyneimpiin kotimaisiin artisteihin lukeutuivat Chisu (triplaplatinaa), Suvi Teräsniska (platinaa), Kaija Koo (platinaa), Arttu Wiskari (platinaa), Antti Tuisku (kultaa), Erin (kultaa), Tuure Kilpeläinen (kultaa) ja Samuli Edelmann (kultaa). Myös Jenni Vartiaisen vuonna 2010 julkaistua menestysalbumia Seili myytiin viime vuoden aikana yli 40 000 kappaletta (yhteensä ko. albumia on myyty noin 140 000 kappaletta).

- Kotimainen tuotanto ja hienot kotimaiset artistit ovat Warner Music Finlandin toiminnan kivijalka, toteaa Warner Music Finlandin toimitusjohtaja Niko Nordström.

- Onnistuimme myös nousemaan selkeästi suurimmaksi yhtiöksi ulkomaisen musiikin saralla, Nordström iloitsee.

Yhtiön kovimpiin levynmyyntilukuihin ylsivät Michael Bublé (platinaa), Red Hot Chili Peppers (kultaa), Nickelback ja Bruno Mars.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kyproksen viisuedust... KISS-miesten naamat ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova