Tuorein sisältö

Ruisrock julkisti nimiä

07.02.2012 klo 12.13 | Luettu: 2123 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

6.-8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään.

Ruissalossa on luvassa ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Suomen-ensiesiintymisiä. Suurimman menestyksensä kynnyksellä hajonnut hardcore punkin uudistaja Refused nousee lavalle 14 vuoden hiljaiselon jälkeen ja vuonna 2006 viimeksi lavoilla nähty pop-suuruus The Cardigans soittaa kokonaisuudessaan menestysalbuminsa Gran Turismon.

Seitsemän vuoden tauon jälkeen uutta materiaalia on julkaissut Jamaikan musiikkia yli 40 vuotta maailmakartalle nostanut reggae-veteraani Jimmy Cliff, jonka viimeisimpiin tekemisiin kuuluu levy yhdessä punk-yhtye Rancidin Tim Armstrongin kanssa.

Suomen ensivisiiteille saapuvat mm. pohjoisirlantilainen Two Door Cinema Club, yhdysvaltalainen post-rockin kuuma nimi Explosions In The Sky, brittiläinen elektropop-nousija Metronomy sekä 20-vuotias harlemilaisräppäri Azealia Banks. Virosta saapuvat Estonian Music Awardsissa palkintopöydän putsannut Ewert And The Two Dragons.

Ruisrockin vakioviihdyttäjä Michael Monroe juhlii tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan ja juhlakeikka asiaankuuluvine yllätyksineen koetaan tietenkin Ruissalossa.

Jo viime vuoden puolella julkistettu Nightwish saa seurakseen toisen kotimaisen metallin suurnimen, Children of Bodomin. Muita kotimaisia nimiä ovat mm. Eppu Normaali, Kauko Röyhkä, Chisu, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Scandinavian Music Group, Regina, Fintelligens, Notkea Rotta, French Films sekä hip hop -superkokoonpano GG Caravan.

Ohjelmistoon on luvassa runsaasti sekä ulkomaisia että kotimaisia lisäyksiä.

Päiväkohtainen ohjelmisto selviää myöhemmin, jolloin tulevat myyntiin myös yhden ja kahden päivän liput. Festivaalin kolmen päivän liput maksavat 115 euroa ja ne ovat myynnissä Ruisrockin verkkokaupassa, Tiketissä ja Lippupalvelussa.

Ruisrock 6.-8.7.2012 varmistuneet artistit:

Nightwish
The Cardigans (SWE)
Refused (SWE)
Jimmy Cliff (JAM)
Two Door Cinema Club (UK)
Azealia Banks (USA)
Explosions In The Sky (USA)
Metronomy (UK)
Mustasch (SWE)
Ewert And The Two Dragons (EST)
Children Of Bodom
Chisu
Eppu Normaali
Fintelligens
French Films
GG Caravan
Jukka Poika & Sound Explosion Band
Kauko Röyhkä & Narttu
Michael Monroe
Notkea Rotta
PMMP
Regina
Scandinavian Music Group
Stam1na
Von Hertzen Brothers


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Madonnan Suomen keik... Pahis ja paljon muut... >

Keskustelut (1 viestiä)

Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

07.02.2012 klo 23.17

Ei oiken vakuuta viellä
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova