Tuorein sisältö

Sielunvaellusta Isoveli ei valvo tulevaisuudessakaan

27.03.2012 klo 08.00 | Luettu: 1373 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Warner Bros. on hankkinut oikeudet romaanitrilogiaan Neljäs piiri (Fourth Realm). Elokuvaa suunnitellaan ensimmäisen niteen Matkaaja (The Traveler) pohjalta.

Tulevaisuudessa salaseura pyrkii pitämään yhteiskunnan vakaana. He valvovat kaikkea mitä kykenevät. He vaikuttavat päättäjiin. Heitä pelkäävät käyttäytyvät juuri siten kuin salaseura haluaa. "Matkustajien" valvominen on hankalampaa. Matkustajat ovat yksilöitä, jotka kykenevät irtaantumaan ruumiistaan ja jopa matkaamaan toiseen todellisuuteen. Matkustajat ja heidän suojelijansa puolustavat vapaata tahtoa.

Kirjailija John Twelve Hawks on salaperäinen mies, nainen tai jokin muu. Hänen oikeaa nimeään ei tiedetä. "Twelve Hawks" viittaa haukkoihin, jotka hän näki kerran metsässä. Monia haastatteluita hän ei ole antanut, eikä hän ole tavannut kasvotusten edes kustantajaansa. Joidenkin arvausten mukaan kyseessä on salanimi kuuluisalle kirjailijalle, joka näin tahtoo antaa tarinalle ylimääräistä merkitystä ja kipinää.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Alienit syövät sielu... Sinkkuelämää-Carrie ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova