Tuorein sisältö

Klamydia-pomo ja Elonkerjuun rytmiryhmä julkaisevat kovereita

27.03.2012 klo 10.19 | Luettu: 1366 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Lähes koko kansan suosikiksi nousseen Klamydian pomomies Vesku Jokinen julkaisee nuoruudenystäviensä kanssa kotimaisia klassikkosiivuja Vesku Jokinen & Sundin pojat -nimikkeen alla. Juuret-albumi ilmestyy 25. huhtikuuta.

Elonkerjuun rytmiryhmästä (rumpali Lenni Paarma ja basisti Antero Naali) sekä kitaristi John Joakim Kuljusta koostuvan kokoonpanon ensimmäinen sinkku, Olen suomalainen, soi jo radioissa ja on ladattavissa pientä rahasummaa vastaan.

Luvassa on siis "kovereita" kotimaisten kiintotähtien tuotannosta.

- Lukujärjestys oli simppeli: Yhdet treenit ja seuraavana päivänä studioon. Jo treeneissä oli päivänselvää, että homma toimii! Kun jätkät nimittäin alkoivat tykittää, niin tuntui siltä, että allekirjoittaneelta lähtee pää irti. Kyllä musiikin tekeminen on hianoo, toteaa Vesku.

Juuret-albumin ensimmäinen sinkku eli Kari Tapion Olen suomalainen on valittu myös yhdeksi Leijonien viralliseksi kannatuslauluksi ja julkaistaan myös Leijonat 2012 -kokoelmalevyllä huhtikuussa.

Vesku Jokinen & Sundin pojat esiintyy torstaina 3. toukokuuta Kummien Suuressa Kiekkokonsertissa Helsingin Jäähallissa. Konsertti tulee suorana lähetyksenä MTV3-kanavalta.

Elonkerjuun valmistellessa omaa, syksyllä julkaistavaa albumia, sekä Klamydian kiireisen keikkatahdin takia Vesku Jokinen & Sundin pojat tekee vain muutamia, tarkoin valikoituja keikkoja kesän aikana.

Jo julkaistut keikat:
Ma 30.4. Vaasa, Amarillo
Su 6.5. Baltic Princess, Radio Rockin risteily
Ke 11.7. Tampere, Tammerfest
To 19.7. Jyväskylä, Suomipop festivaali


Juuret-albumin Kappaleet:

1. Nälkämaan laulu
2. Olen suomalainen
3. Tuopin jäljet
4. Läähätän ja läkähdyn
5. Sellaista elämä on
6. Henkipatto
7. Pohjantähden alla
8. Laulajan testamentti
9. Päätösvalta
10. Meni hermot
11. Ota löysin rantein
12. Jokainen ihminen on laulun arvoinen
13. Jos jotain yrittää (harva meistä on rautaa)
14. Aurinko, tähdet ja kuu







V2.fi | J.A. Kaunisto
< Com Truisen musavide... Von Hertzen Brothers... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova