Tuorein sisältö

Kukkoileva laulaja The Who-yhtyeen heikko lenkki

01.11.2007 klo 09.42 | Luettu: 1649 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Marraskuun 6. päivä ilmestyy dvd-dokumentti Amazing Journey: The Story of The Who, jossa käydään läpi The Who-yhtyeen villiä nuoruutta. Yhtyeen laulaja Roger Daltrey oli kovissa oloissa kasvanut yli-innokas kukkopoika, jonka tyylinä oli hoitaa riidat ja kiistelyt sekä turhautuminen nyrkkien avulla. Daltrey jopa erotettiin bändistä kuukaduen ajaksi vuonna 1965, kun laulaja oli pamauttanut bändin rumpali Keith Moonin tajuttomaksi.

Vuonna 1968 The Who alkoi levyttää rock-oopperaa nimeltä Tommy. Daltrey samaistui teoksen päähenkilöön eli kuuroon ja mykkään nuorukaiseen ja Tommy-levyn myötä hän pääsi esittämään yleisölle herkemmän tulkitsijan puolensa. Daltreyn mukaan tapahtumat saivat miehen ulos kuorestaan ja nuoresta raivopäästä alkoi kasvaa merkittävä rock-laulaja.

Tuoreella dokumentillä nähdään myös ennen julkaisematon 7 minuutin pätkä, jossa The Who esiintyy Lonoossa vuonna 1963 nimellä High Numbers. Daltrey kertoo ostaneensa bootleg-nauhan, jolla juuri 20-vuotta täyttänyt Daltrey keuhkoaa r&b-henkeen kuulostaen vanhalta mieheltä.

Lähde Reuters

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tulevasta Harry Pott... Kanye West ryhtyy ki... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova