Tuorein sisältö

Mikkelin Jurassic Rock julkisti tulevan festarin nimet

23.04.2012 klo 09.17 | Luettu: 1814 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Mikkelin Visulahdessa 10.-11.8.2012 juhlittavan kuudennen Jurassic Rockin ohjelma on yhtä vajaa valmis. Mikkelissä nähdään mm. Tinie Tempah (UK), Meshuggah (SWE), Yelawolf (USA), Sonata Arctica, PMMP ja Stam1na.

Muita Jurassic Rockin ulkomaalaisia esiintyjiä ovat tämän hetken Viron listaykkönen Iiris ja Venäjältä Jurassic Rockiin saapuva, venäjänkielinen skaorkesteri Alaska.

Yksi ulkomaalainen artisti julkaistaan myöhemmin.

Kotimaisista bändeistä Jurassic Rockissa nähdään myös Eläkeläiset, Kaija Koo, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Pariisin Kevät, Viikate, Herra Ylppö & Ihmiset, Profane Omen ja LiveSavon bändikisan kautta esiintymispaikan ansainnut Grannies Smoking Pipes.

Myös Voice Of Finland-kisassa vakuuttanut Mikko Herranen saapuu Jurassic Rockiin. Hänen lsäkseen Visulahden festivaalikansaa viihdyttää Jurassicissa aiemminkin tanssittanut Jätkäjätkät, ensimmäistä kertaa Jurassic Rockiin saapuva räp-artisti Juju sekä livesetin ja brittiläisen Lab4-artisti Adamin kanssa Jurassiciin saapuva, maailmanlaajuisesti tunnettu suomalainen DJ/tuottaja Proteus.

Jurassic Rockin kahden päivän liput (59 e) ja leirintäliput ovat jo myynnissä. Lippuja voi ostaa Tiketin ja Lippupisteen myyntipaikoista, sekä Selmun verkkokaupasta.

Jurassic Rockin päiväkohtainen ohjelma, alueuudistukset ja yhden päivän lippujen hinnat julkistetaan toukokuussa.

Jurassic Rock 2012: Tinie Tempah (UK), Meshuggah (SWE), Yelawolf (USA), Iiris (EST), Alaska (RUS), Sonata Arctica, PMMP, Stam1na, Eläkeläiset, Kaija Koo, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Pariisin Kevät, Viikate, Herra Ylppö & Ihmiset, Mikko Herranen, Jätkäjätkät, Juju, Proteus feat. Adam Lab4 Live (FI/UK), Profane Omen, Grannies Smoking Pipes, Jurassicin lauantaidisco, Matti Airaksinen, DJ Orion, Ou Snap! DJ’s


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Metallica osallistuu... Nälkäpeli syrjäytett... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova