Tuorein sisältö

Karjurock lyö pöytään vahvan artistikattauksen

17.05.2012 klo 17.30 | Luettu: 1775 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Heinäkuun 20-22.7.2012 Uudessakaupungin Lokalahdella juhlittava kolmipäiväinen Karjurock esittelee kaikkien aikojen kovimman artistikattauksensa.

2012 on Karjurockin kuudes vuosi. Pienestä pihatapahtumasta alkunsa saanut kesäjuhla on kasvanut koko viikonlopun rockfestivaaliksi laajentuen vuosi vuodelta.

Tapahtumassa nähdään Apulanta sekä keikoille palannut Lauri Tähkä. Sunnuntain erilliskonsertissa esiintyy tiiviisti maailmalla keikkaileva Apocalyptica ja Lauantaita tähdittää viihdealan kiistaton kuningatar Paula Koivuniemi.

Festivaalin muita kärkinimiä ovat uuden levyn keväällä julkaiseva Jukka Poika & Sound Explosion Band sekä pitkään tapahtumaan toivottu Klamydia.

Ennakkoon hankittuna perjantain ja lauantain päiväliput maksavat 26 € ja molempien päivien lippu 45 €. Apocalyptican konserttiin sunnuntaina liput ennakkoon 22 €. Ohjelmistoon on vielä luvassa lisäyksiä ja niistä tiedotetaan myöhemmin.

Karjurock 2012:

Perjantai 20.7.2012

Apulanta, Klamydia, Jukka Poika & Sound Explosion Band, The Happy Endings (AU), The Spyro, The 5th of April.

Lauantai 21.7.2012

Lauri Tähkä, Paula Koivuniemi, Lordi, Kilpi, Muska, Amadeus, Los Bibbalos, Dinturist, E 135, After Wildfire, Dr.Doctor, Noora Soininen, Motorcyclers Rockband, Kai Merilä Rock’n Cover Band

Sunnuntai 22.7.2012

Apocalyptica, Human Temple.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Festarikalevala palj... Kauhean kankkusen pa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova