Tuorein sisältö

Maaseudun väen oma levy

28.05.2012 klo 11.53 | Luettu: 1440 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suomessa on tuotettu äänitteitä levy-yhtiöiden toimesta eri kohderyhmille siitä lähtien kun vinyylisoittimet saapuivat keskuuteemme. Äänitteiden aiheet, kohderyhmät ja musiikkikappaleet ovat vaihdelleet aina sitä mukaa kun tuottajat ovat niitä kansalle ideoineet. Nyt koko juttu käännettiin ylösalaisin ja päästettiin maaseudun väki ja kaikki "henkisesti maalaiset" suunnittelemaan oma Maalaismaisemaa 20 kansansuosikkia -niminen kokoelmalevy. Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite Kantri teki CD-kokoelmalevyn yleisön valitsemista kappaleista.

Levyn kappalevalinta tapahtui siten, että yleisö äänesti internetissä mieleisensä maaseutuaiheiset musiikkikappaleet ja eniten ääniä saaneet kappaleet päätyivät mukaan levylle. Oman kappale-ehdotuksensa antoi yli 4000 henkilöä ja sivukäyntejä kampanja keräsi lähes 50 000 kappaletta.

Kokoelmalla soivat kappaleet edustavat musiikillisesti eri aikakausia aina Petri & Pettersson Brassin Maalaismaisemaa -kappaleesta harvinaiseen Nightwishin ja Pekka Kuusiston esittämään tunnelmalliseen Hilma ja Onni esitykseen.



MAALAISMAISEMAA 20 KANSANSUOSIKKIA:

1. PETRI & PETTERSSON BRASS: Maalaismaisema
2. CAROLA: Herrojen kanssa pellon laidassa
3. HECTOR: Heinäpellolla
4. KIRKA: Varrella virran
5. MIKKO ALATALO: Maalaispoika oon
6. DANNY: Kuusamo
7. FINNTRIO: Kyllä maalla on mukavaa
8. JUHA VAINIO: Käyn ahon laitaa
9. EPPU NORMAALI: Vahantajoki
10. PAVE MAIJANEN: Lähtisitkö
11. LEEVI AND THE LEAVINGS: Pohjois-Karjala
12. FREUD MARX ENGELS & JUNG: Mystinen metsätyömies
13. KARI TAPIO: Villihanhet
14. AIKAKONE: Alla vaahterapuun
15. MARTTI SERVO & NAPANDER: Maailman sinisin taivas
16. VIIKATE: Pohjoista viljaa
17. LAURI TÄHKÄ & ELONKERJUU: Pitkät pellot
18. JUHA TAPIO: Kaksi puuta
19. TUURE KILPELÄINEN: Juokse sinä humma
20. NIGHTWISH & PEKKA KUUSISTO: Hilma ja Onni




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tähkän Polte päättyy... Flow julkisti lisää ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova