Tuorein sisältö

Ruisrock selvisi plussalle

09.07.2012 klo 00.51 | Luettu: 2930 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Viikonloppuna juhlittu 43. Ruisrock keräsi Turun Ruissaloon yhteensä 63 000 festivaalikävijää. Perjantaina paikalle saapui 16 000 juhlijaa, lauantaina huimat 30 000 ja sunnuntaina 17 000. Kun yleisötavoite oli 60 000 henkeä, järjestävä taho jäänee plussalle.

Festivaalin kohokohtia olivat sunnuntaina Niittylavalle noussut, maailman suosituimpiin rap-artisteihin lukeutuva Snoop Dogg, joka pisti pystyyn todelliset hip hop -juhlat huippuyleisön kanssa.





Lauantaina juhlinta oli ylimmillään Michael Monroen 50-vuotisjuhlakonsertissa yllätysvieraiden kera ja Nightwishin kruunatessa illan mahtipontisella show’llaan. 1990-luvun nostalgiaa Ruissaloon toivat paluukeikoillaan brittipop-suosikki Pulp sekä ruotsalaisyhtyeet The Cardigans ja Refused.

Muita Ruisrockin kansainvälisiä tähtiä olivat mm. Bloc Party, Jimmy Cliff, The Mars Volta, Santigold, Two Door Cinema Club, Suicidal Tendencies ja Veronica Maggio. Kaikkiaan festivaalilla viikonloppuna nähtiin 60 ulkomaista ja kotimaista artistia.

- Tämän kesän festivaali onnistui loistavasti ja yleisötavoitekin ylittyi. Monipuolista ohjelmistoa kiiteltiin, musiikin eri genret oli hyvin edustettuina. Etenkin lauantain valtaisaan kävijämäärään ja ihanteellisen säähän ei voi olla kuin äärimmäisen tyytyväinen. Myös panostukset alueen palveluihin ja somistukseen kehittivät Ruisrockia entisestään. Tästä on hyvä jatkaa kohti vuoden 2013 Ruisrockia, Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä kommentoi.

(Snoop Dogg -foto; J.A.Kaunisto)


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Uusi ED-209 esittely... Jalometalli vahvisti... >

Keskustelut (2 viestiä)

olenkoTulossaVanhaks

09.07.2012 klo 03.12 2 tykkää tästä

nevöhööd, snoop dogg, nevöhööd, nevöhööd, Michael Monroe, nevöhööd, The Cardigans, nevöhööd, nevöhööd, nevöhööd, nevöhööd, nevöhööd, nevöhööd jne...
lainaa
Jibbe

Rekisteröitynyt 18.12.2009

09.07.2012 klo 08.37

Ohoh, oli itse Kaunisto ottamassa kuvia paikan päällä? Kovasti olen kuullut vähän ristiriitaista tietoa Ruissin järjestelyiden laadusta, mitäs mieltä herra J.A. oli tämän vuoden festarista?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova