Tuorein sisältö

Warner Bros. valmistelee supersankarivyöryä

11.07.2012 klo 21.25 | Luettu: 3600 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Yön ritarin paluu on Christopher Nolanin Batman-trilogian päätös. Nolan on seuraavan Teräsmies-elokuvan Man of Steel tuottaja. Warner Bros. toivoi, että Nolan toimisi myös julkistetun Oikeuden puolustajat (Justice League) -elokuvan kummisetänä, mutta Nolan jättää DC:n supersankarit taakseen.

Warner omistaa DC:n, jonka kattavaa hahmokirjastoa ei ole hyödynnetty yhtä laajasti kuin Disneyn omistaman Marvelin vastaavaa. Warner toivoo tähän parannusta. Sisäpiirilähteiden mukaan saattaa kuitenkin kestää kolme vuotta tai enemmän, ennen kuin seuraava elokuva (Man of Steelin jälkeen) saadaan kankaille.

Oikeuden puolustajia on useissa yhteyksissä lupailtu vuodelle 2015. Salama (The Flash) ja Ihmenainen (Wonder Woman) ovat myös käsikirjoitusvaiheessa.

Warner-pomo Jeff Robinov toivoo, että DC-hahmoja koskevat elokuvasuunnitelmat voidaan julkistaa jo ensi kuussa.

Odotellessa Warner pitää hahmoja esillä muissa medioissa. Sarjakuvat käynnistettiin äskettäin uudestaan menestyksekkäästi. Oikeuden puolustajat esiintyvät sekä Lego Batman 2:ssa, että Batman: Arkham Asylumin ja Arkham Cityn tekijöiden seuraavassa Batman-pelissä. Mortal Kombatin tekijöiden tuleva Injustice: Gods Among Us on Oikeuden puolustajat -peli. Tulevassa Lego-palikoihin perustuvassa elokuvassa nähdään sekä Batman että Teräsmies legoversioina. Animaatiosarjat ja uusi näytelty sarja Arrow pitävät DC:n sankareita esillä televisiossa.

Sankarit taistelevat myös nälänhätää vastaan (video alla). Lähteiden mukaan tämä kaikki on vasta alkua.



Lähteet: Variety, Los Angeles Times

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Channing Tatum lentä... Mitäpä jos Breakfast... >

Keskustelut (3 viestiä)

1000stories

12.07.2012 klo 00.09

ongelma on vaan että DCllä ei ole kuin nuo noin 5 hahmoa. Marvelin Avengerissa on enemmän suosittuja hahmoja, ja sitten on vielä hämikset, ghost riderit, daredevilit sun muut.

mutta ei DC varmaan enää edes yritä kilpailla vaan tehdä parhaansa omalla materiaalillaan. sääli vaan että jo nyt tämä DCn tyrkytys alkaa nousemaan kurkusta ylös. vähän pelotti kun hankkivat Rocksteadyn tekemään itselleen pelejä ja nyt homma on livennyt täyhsin käsistä
lainaa
SFMB

12.07.2012 klo 04.26

Kuitenkin olisi kiva nähdä ison budjetin Aquaman-leffa. Käsikirjoitus voisi olla niin ylilyöty, kuin olla ja voi, varsinkin siltä osin, että kyseinen "supersankarikvalkadin turhin sankari" yrittäisi todistella tarpeellisuuttaan koko leffan ajan :) Se olisi hieno avaus.
lainaa
kalsari-batman

12.07.2012 klo 07.45 1 tykkää tästä

SFMB kirjoitti:
Kuitenkin olisi kiva nähdä ison budjetin Aquaman-leffa. Käsikirjoitus voisi olla niin ylilyöty, kuin olla ja voi, varsinkin siltä osin, että kyseinen "supersankarikvalkadin turhin sankari" yrittäisi todistella tarpeellisuuttaan koko leffan ajan :) Se olisi hieno avaus.


ehdoton ääni tälle. vielä joku sopivasti ala-pötsiä kehittänyt, korkeintaan b-luokan starba Aquamanin rooliin kiinni
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova