Tuorein sisältö

Kylien ensirakkaus sai kylmän kohtelun

11.11.2007 klo 11.13 | Luettu: 2304 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Entinen poppitähti Jason Donovan on tilittänyt hiljattain julkaistusssa kirjassaan suhdettaan Kylie Minoguee. Pari tutustui suositun Neighbours-sarjan kuvausten aikana ja nuori pari vietti tiiviisti aikaa yhdessä.

- Kylie oli ensimmäinen kunnollinen tyttöystäväni ja ensirakkaus. Leijuimme molemmat ilmassa ja emme halunneet olla toisistamme erossa. Halusimme viettää koko vuorokauden yhdessä, vaikka olimme päivittäin 12 tuntia yhdessä studiolla.

Donovan myöntää suuren kateuden, jota tunsi Kylieta kohtaan tämän saadessa laulajanuralleen rakettilähdön. Kylien Locomotion oli suuri hitti ympäri maailmaa 80-luvun lopussa.

- Jos olen täysin rehellinen, olin erittäin kateellinen Kylien menestyksestä. Hän muuttui naapurin tytöstä kansainväliseksi tähdeksi.

Donovan ja Kylie lähtivät suositusta televisiosarjasta ja keskittyivät musiikkiin. Kaksikon duettohitti Especially For You myi yli miljoona kappaletta mutta henkilökohtaisessa elämässä Kylie vaihtoi Donovanin Michael Hutchenceen.

- Muistan vain ne sanat "suhde on loppu". Se oli kuin isku vasten kasvoja. Yritin saada uutta tilaisuutta mutta Kylie ei antanut siihen mahdollisuutta. Eromme oli kipeä ja yllättävä. Asia vain heitettiin niskaani.







V2.fi | J.A. Kaunisto
< Skid Row-tähden unel... Celine Dion ulos kaa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova