Tuorein sisältö

Guardians of the Galaxy oudon sankarikomedian ohjaajalle

20.08.2012 klo 19.25 | Luettu: 1594 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

James Gunn on Marvelin valinta supersankarielokuvan Guardians of the Galaxy ohjaajaksi. Neuvottelut ovat yhä kesken, mutta muut ohjaajat (Peyton Reed ja ohjaajapari Ryan Fleck & Anna Boden) ovat päätyneet varasijalle.

Marvel on tykästynyt siihen, kuinka Gunn yhdistelee toimintaa, komediaa ja kauhua. Gunnin elokuvia ovat Troma-yhtiön hölmöily Tromeo and Juliet, kauhukomedia Slither ja väkivaltainen supersankariaiheinen komedia Super. Super kertoo oikeuden omiin käsiinsä ottavasta miehestä, jolla ei ole kykyjä tai edes moraalia, jota sankarin tehtävässä tarvitaan.



Guardians of the Galaxy kertoo sekalaisesta ryhmästä avaruudessa seikkailevia sankareita: on vihreä mies, puhuva pesukarhu ja puumies. Ryhmä on sarjakuvissa kohdannut superkonna Thanoksen, mistä johtuen internetissä on ahkerasti arvailtu, että Thanos esitellään heidän elokuvassaan ennen seuraavaa The Avengersia.

Tämänhetkisten julkistusten mukaan Guardians on viimeinen Marvel-elokuva ennen kuin The Avengers 2 saapuu teattereihin 1. toukokuuta 2015.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Expendables 2 av... Clint Eastwoodin län... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova