Tuorein sisältö

Mehiläinen pieksi Washingtonin & Crowen Yhdysvalloissa

12.11.2007 klo 15.15 | Luettu: 1784 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Marraskuun ensimmäisen viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa, Denzel Washingtonin ja Russell Crowen tähdittämä American Gangster ja Jerry Seinfeldin Mehiläisen Elokuva, vaihtoivat tänä viikonloppuna sijoja suosiossa. Uutuusleffat jäivät taakse.

Joulupukin hulttioveljestä kertova Fred Claus sijoittui kohtalaisella tuloksella kolmanneksi. Vince Vaughnin tähdittämä perhe-elokuva ei herätellyt joulumieltä kriitikoissa.

Ottaen huomioon, että Lions for Lambsin tähtikaartiin kuuluu Tom Cruise, Meryl Streep ja ohjaajanakin toiminut Robert Redford, on kyseessä suuri floppi. Oscar-ehdokkuuksia kalastelevien vakavien elokuvien sesonkina julkaistu sotadraama keräsi niukasti katsojia ja kriitikoiltakin lähinnä sitä kritiikkiä.

Coenin veljesten uutukainen No Country for Old Men puolestaan sai ylistystä arvosteluissa ja menestyi taloudellisestikin kiitettävästi, joskin tämä on suhteellista. Vaivaisella 28 valkokankaalla esitetty elokuva tienasi kolmessa päivässä 1,2 miljoonaa dollaria, eli 42 900 dollaria per filmikela. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Mehiläisen Elokuvan vastaava tulos on 6600 dollaria per kela.

Sija / Elokuva / Viikonlopun tulos / (Kokonaistulos)

1. Mehiläisen Elokuva (Bee Movie) 26,0 milj. $ (72,2 milj. $)
2. American Gangster 24,3 milj. $ (80,7 milj. $)
3. Fred Claus 19,2 milj. $ (19,2 milj. $)
4. Lions for Lambs 6,7 milj. $ (6,7 milj. $)
5. Dan in Real Life 5,9 milj. $ (30,7 milj. $)
6. Saw IV 5,0 milj. $ (58,1 milj. $)
7. The Game Plan 2,4 milj. $ (85,4 milj. $)
8. P2 2,2 milj. $ (2,2 milj. $)
9. 30 Päivää Kaamosta (30 Days of Night) 2,1 milj. $ (37,4 milj. $)
10. Martian Child 1,8 milj. $ (6,0 milj. $)

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Iron Maiden saapuu m... Rotta kärjessä, koti... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova