Tuorein sisältö

Maineikas Thin Lizzy julkaisee eri nimellä

11.10.2012 klo 11.15 | Luettu: 1538 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Maineikas rock-orkesteri Thin Lizzy on jatkanut vaihtelevalla kokoonpanolla näihin päiviin asti, vaikka bändin nokkamies Phil Lynott kuoli jo vuonna 1986.

Orkesteri on julkaisemassa myös uutta materiaalia sisältävää albumia mutta viime hetkellä levy on päätetty julkaista eri nimen alla.

Kitaristi Scott Gorhamin mukaan kokoonpano on päätynyt ratkaisuun kunnioittaakseen Phil Lynottin luomaa Thin Lizzyn perintöä. Vaikka kokoonpano kokee tehneensä merkittävää työtä pitämällä yllä Thin Lizzyn liekkiä, uuden albumin julkaiseminen on kuitenkin suurempi kynnys.

- Olemme aina tienneet, että uusi Thin Lizzy -albumi olisi joillekkin ihmisille kova pala. Siksi olemme päättäneet julkaista syntyneet biisit eri nimen alla.

Ilman uutta albumia, bändi kokee myös hankalaksi laajemman kiertämisen Thin Lizzy -nimen alla. Niinpä kokoonpanon laajemmat kiertueet päättyvät kuluvan vuoden loppuessa. Todennäköisesti Thin Lizzy tekee tulevaisuudessa vielä yksittäisiä keikkoja mutta suuremmat kiertueet ovat poissa laskuista.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Me hirviöt nousee ha... KISS saavuttamassa U... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova