Tuorein sisältö

Affleck, Ben Affleck oli viikonlopun tähti Yhdysvalloissa

29.10.2012 klo 15.10 | Luettu: 1633 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Uusin Bond-leffa Skyfall tekee tiliä muualla, muttei ole vielä ohjelmistossa Yhdysvalloissa. Sikäläiset masentuivat eivätkä käyneet katsomassa juuri mitään. Viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi nousi Ben Affleckin ylistetty draamajännäri Argo, joka viihtyi edelliset kaksi viikkoa hopeasijalla.

Katsotuin uutuus oli Wachowskin sisarusten ja Tom Tykwerin Cloud Atlas. Kunnianhimoinen, episodimainen, vuosisatojen edestä tarinaa sisältävä tieteiselokuva olisi tarvinnut reippaasti vahvemman alun, jottei siitä tulisi samanlaista floppia kuin sisarusten Speed Racerista. Wachowskit pyrkivät luomaan uutta ja yritys on jälleen jakanut mielipiteet. Kansalaisesta ja kriitikosta riippuen Cloud Atlas on mestariteos, tai omien kaasujensa tuoksusta nauttiva sekamelska, tai jotakin tältä väliltä.

Peleihin perustuva kolmiulotteinen kauhuleffa Silent Hill: Revelation ei sekään vakuuttavasti avannut. Kriitikot ovat murskanneet täysin jatko-osan, joka ei loista kauhukuvastolla (toisin kuin edeltäjänsä) eikä varsinkaan sotkuisella tarinalla (joka on edellisosaakin reippaasti kömpelömpi).

Fun Size on höttöinen pikkutuhma teinikomedia, joka kertoo pikkuveljensä vahtijan hullusta halloween-illasta. Monikaan kriitikko ei ole sisällöstä yllättynyt tai sille nauranut, mutta kenties leffa on siedettävän keskinkertainen.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / (Viikonlopun tulos) / [Kokonaistulos]

1. Argo (12,3 milj. $) [60,8 milj. $]
2. Hotel Transylvania (9,5 milj. $) [130,4 milj. $]
3. Cloud Atlas (9,4 milj. $) [9,4 milj. $]
4. Paranormal Activity 4 (8,7 milj. $) [42,6 milj. $] - arvostelu
5. Taken 2 (8,0 milj. $) [117,4 milj. $] - arvostelu
6. Silent Hill: Revelation (8,0 milj. $) [8,0 milj. $]
7. Here Comes the Boom (5,5 milj. $) [30,6 milj. $]
8. Sinister (5,1 milj. $) [39,5 milj. $]
9. Alex Cross (5,1 milj. $) [19,4 milj. $]
10. Fun Size (4,1 milj. $) [4,1 milj. $]

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Megadethin Dave Must... Israelilaiselle meta... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova