Tuorein sisältö

Videopeliviittaukset viihdyttivät amerikkalaisia

05.11.2012 klo 16.38 | Luettu: 1749 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Räyhä-Ralph eli Wreck-It Ralph oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Disney-animaatio sijoittuu videopelien sisälle ja kertoo konnasta, joka tahtoisi vaihteeksi olla sankari. Leffa vilisee viittauksia tunnettuihin peleihin ja alan asioihin, mutta muistaa myös kertoa tarinan. Kriitikot suosittelevat leffaa niin vanhoille nörteille kuin lapsillekin.

Pienen kopiomäärän huomioiden hyvin menestyi myös Flight. Ohjaaja Robert Zemeckisin ensimmäinen perinteinen elokuva yli kymmeneen vuoteen kertoo sankarillisesta lentokapteenista, jolla on synkkä salaisuus. Pääosassa nähdään Denzel Washington, joka joidenkin kriitikoiden mukaan saattaa saada Oscar-ehdokkuuden vivahteikkaasta suorituksestaan.

The Man With the Iron Fists saattaa olla vuoden hauskimpia huonoja elokuvia katsojan mausta riippuen. Rap-tähti RZA on ohjannut älyvapaan kung fu -spektaakkelin, jossa nähdään muun muassa hänen kaverinsa Russell Crowe. Osa kriitikoista kutsuu teosta sekavaksi räpellykseksi ja aiempien roskaleffojen klooniksi, kun taas monien muiden mielestä tekele on juuri tätä, mutta intohimoisella ja viihdyttävällä tavalla.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / (Viikonlopun tulos) / [Kokonaistulos]

1. Räyhä-Ralph (Wreck-It Ralph) (49,1 milj. $) [49,1 milj. $]
2. Flight (25,0 milj. $) [25,0 milj. $]
3. Argo (10,2 milj. $) [75,9 milj. $] - arvostelu
4. The Man With the Iron Fists (8,2 milj. $) [8,2 milj. $]
5. Taken 2 (6,0 milj. $) [125,7 milj. $] - arvostelu
6. Cloud Atlas (5,3 milj. $) [18,3 milj. $]
7. Hotel Transylvania (4,5 milj. $) [137,6 milj. $]
8. Paranormal Activity 4 (4,3 milj. $) [49,6 milj. $] - arvostelu
9. Here Comes the Boom (3,6 milj. $) [35,6 milj. $]
10. Silent Hill: Revelation (3,3 milj. $) [13,9 milj. $]

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tanskasta maailmalle... Freeman, Douglas, De... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova