Tuorein sisältö

Arpaonnen osuus vähenee euroviisuissa

08.11.2012 klo 08.00 | Luettu: 2771 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Euroviisujen esiintymisjärjestys määräytyy jatkossa totutusta poikkeavan kaavan mukaan - arpa ei enää ratkaise!

Euroviisujen referenssiryhmä päätti viimeisimmässä kokouksessaan, että perinteistä esiintymisjärjestyksen arvontaa ei enää suoriteta ensi vuoden Euroviisujen yhteydessä. Sen sijaan esiintymisjärjestyksestä päätöksen tekevät Malmön viisujen tuottajat.

Euroviisujen päätuottaja Jon Ola Sand perusteli päätöksen olevan katsojien ja esiintyjien parhaaksi - tällä tavoin voidaan varmistaa, etteivät samanlaiset kappaleet päädy esitettäväksi peräkkäin...

Arvonnalla ratkaistaan kuitenkin edelleen, kummassa semifinaalissa kukin maa esiintyy. Samoin arvalla ratkaistaan reilun pelin hengen säilyttämiseksi isäntämaa-Ruotsin esiintymisnumero finaalissa. Loppujen finalistien esiintymisnumeroista sekä molempien semifinaalien esiintymisnumeroista päättävät siis Euroviisujen tuottajat.

Muutos on kuulemma tullut jäädäkseen.

Lisäksi päätettiin, että isäntämaan (eli Ruotsin) naapurimaista Tanska sijoitetaan ensimmäiseen semifinaaliin ja Norja toiseen - jotta semifinaalien lipunmyynti pystyisi tyydyttämään kysynnän.

(Lähde Viisukuppila)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Irlannissa valitaan ... Aerosmithin uutuudel... >

Keskustelut (3 viestiä)

pertti54

08.11.2012 klo 10.53

Entäs suomi...eiku niin joo. Helvetti ei voi jäätyä toistamiseen.
lainaa
LippaVinoon

08.11.2012 klo 11.05

Michael Monroe viisuihin, rok rok
lainaa
Lemmyyy

08.11.2012 klo 15.19

Motörhead euroviisuihin! rok rok!!!
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova