Tuorein sisältö

Vahvistus: lisää Star Wars -elokuvia tulossa jo ennen uuden trilogian valmistumista

06.02.2013 klo 17.38 | Luettu: 3401 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Disney-pomo Bob Iger on vahvistanut, että Star Wars -elokuvia on tulossa enemmänkin jo lähitulevaisuudessa. Uuden trilogian on tarkoitus alkaa vuonna 2015. Trilogian valmistuminen kestää noin kuusi vuotta. Jo ennen kuin trilogia valmistuu, teattereihin saapuu Star Wars -elokuvia ilman sanaa "Episodi": nämä elokuvat kertovat tarinoita sivuhahmoista.

Huhuissa on mainittu Yodan oma elokuva ja Seitsemän samuraita -tyyppinen elokuva, jossa samuraiden tilalla on jedejä. Iger ei kommentoi huhuja, vaan jättää uusien elokuvien julkistamisen niistä vastaavan Lucasfilmin vastuulle.

Uuden trilogian avausosan ohjaajaksi kiinnitetty J.J. Abrams toimii konsulttina muiden elokuvien tapauksissa. Kulissien takana puuhastelee myös Lawrence Kasdan, joka oli mukana kirjoittamassa Imperiumin vastaiskua ja Jedin paluuta.

Se ei ole sataprosenttisen varmaa, että Episodi VII nähdään vuonna 2015. Abrams on kertonut olevansa asiasta epävarma ja tuottajat ovat vallitsevan epävarmuuden vahvistaneet. Myös Abramsin ohjaama Star Trek tehtiin kiirehtimättä.

Lähde: Slashfilm

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Montenegrossa valitt... Kuva Painajainen enn... >

Keskustelut (3 viestiä)

Ponihomo

06.02.2013 klo 17.56 14 tykkää tästä

Hienoa, disney potaskaa tuutin täydeltä. Toivottavasti Arja Koriseva laulaa näissä suomeksi dubatuissa rainoissa.
lainaa
Zei

06.02.2013 klo 18.43 10 tykkää tästä

Ponihomo kirjoitti:
Hienoa, disney potaskaa tuutin täydeltä. Toivottavasti Arja Koriseva laulaa näissä suomeksi dubatuissa rainoissa.


Hauskaa, että ihmisillä on vielä nämä 90-luvun mielikuvat Disneystä.
lainaa
Wonderman_V

Rekisteröitynyt 25.09.2008

06.02.2013 klo 19.19 2 tykkää tästä

Ponihomo kirjoitti:
Hienoa, disney potaskaa tuutin täydeltä. Toivottavasti Arja Koriseva laulaa näissä suomeksi dubatuissa rainoissa.


Avengers ei ollut ihan tälläinen, piti siitä tai ei.

Kuhan Jar Jar-tyyliset hahmot pysyvät poissa niin ihan hyvä.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova