Tuorein sisältö

Nyt juodaan Kotiteollisuutta

12.02.2013 klo 12.33 | Luettu: 3282 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kotiteollisuuden seikkailut elintarvikkeiden maailmassa jatkuvat. Toissa vuonna kauppoihin ilmestyneen Kotiteollisuus – makkaran jälkeen yhtye jatkaa elintarvikemarkkinoiden valloittamista julkaisemalla oman oluen yhteistyössä Sinebrychoffin kanssa. Kaupasta Koff Rock by Kotiteollisuus -olutta saa 18.3. lähtien, mutta ensimmäistä kertaa tuotetta on mahdollista maistaa jo 1.3. järjestettävässä Emma –gaalassa.

-Koemaistelusessiot olivat armottomat. Pian voitte nauttia lager-oluesta, jossa on sopivasti väriä, luonnetta ja potkua. Kotiteollisuuden Rock-olut menee helposti alas ja takaamme, että tämä olut maistuu myös hameväelle, Hynynen mainostaa.

Yhtyeen uuden, kesällä julkaistavan albumin ensimmäinen single on nimeltään Yötä vasten ja sen ensi-esitys tapahtuu oluen tapaan Emma –gaalassa 1.maaliskuuta.

Totuttuun tapaan levyä äänitetään Kiteellä Tuomas Holopaisen kotona.

Levyn äänitysten lomassa bändi ehtii muutamalle pääsiäisen ajan keikalle. Kesän keikat puolestaan alkavat 7.6.2013 ja sitten keikkaa riittää aina joulukuun puoliväliin asti.

Karmilaa karkuun -kiertue 2013:
Ke 27.03.2013 Kuopio, Henry´s Pub
To 28.03.2013 Vaasa, Hullu Pullo
Pe 29.03.2013 Kauhava, Tiikeri
La 30.03.2013 Nivala, Puustelli

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Wonder Festivalin pä... Rihanna ei säästele ... >

Keskustelut (3 viestiä)

PJR

12.02.2013 klo 14.35 2 tykkää tästä

Kiinnostaa muuten kiviäkin.

Seuraavaksi tulee varmaan Uniklubi maksalaatikkoa.
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

12.02.2013 klo 14.39 1 tykkää tästä

Bändistä en juuri pidä, mutta se makkara oli sentään hyvää ja lihapitoisuus korkea. Eiköhän tuo olutkin ole hyvää kerta Koffia.
lainaa
Dimi

12.02.2013 klo 23.41 1 tykkää tästä

Se on kyllä että kotiteollisuuden takia voin juoda koffia.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova