Tuorein sisältö

Ilosaarirockissa luvassa reilut sapuskat ja kännit

10.04.2013 klo 15.46 | Luettu: 3072 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Joensuussa juhlittava Ilosaarirock haluaa viestittää reilun pelin henkeä.

Ilosaarirock on solminut yhteistyösopimuksen Reilun kaupan edistämisyhdistyksen kanssa ja yhteistyön myötä festivaalin asiakkaille on tarjolla eettisesti kestävää ruokaa, kahvia ja viiniä.

Ilosaarirockin uusi ravintola Pop up -Kerubi tarjoaa festivaalialueella täysi-ikäisille luomu- ja Reilun kaupan viinejä. Tarjolla on siis reilut kännit...

Lisäksi kaikki Ilosaarirockissa tarjottava kahvi on Reilun kaupan kahvia.

Ilosaarirock on panostanut jo pitkään ympäristönsuojeluun. Viime vuosina festivaali on keskittynyt muun muassa hiilidioksidipäästöjen pienentämiseen ja kierrätyksen kasvattamiseen. Tapahtumalle myönnettiin viime vuonna ympäristötyöstä ensimmäisenä festivaalina Suomessa kansainvälisen A Greener Festival Award -sertifikaatin korkein arvosana.

Vuoden 2013 ympäristöteema on hankinnat. Ruuan ja kahvin lisäksi festarin myyntituotteet ovat luonnonmukaisesti ja eettisesti kestävästi tuotettuja - jopa festivaalin yleisörannekkeet ovat peräisin kierrätetystä pullomuovista!

Ilosaarirock juhlitaan 12.7. - 14.7.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Metallica-flipperi t... Apulanta nousee norp... >

Keskustelut (2 viestiä)

ulkomaalainen

10.04.2013 klo 17.09 3 tykkää tästä

paska juttu koko ilosaari ja joensuu, silloin kun hassisen kone syntyi oli joensuussa jotain hyvääkin, paiika on idemmässä kuin Pietari ja paikalliset ovat pahempia ryssiä kuin venäläiset
lainaa
Heimdall

Rekisteröitynyt 04.07.2007

10.04.2013 klo 19.39

ulkomaalainen kirjoitti:
paska juttu koko ilosaari ja joensuu, silloin kun hassisen kone syntyi oli joensuussa jotain hyvääkin, paiika on idemmässä kuin Pietari ja paikalliset ovat pahempia ryssiä kuin venäläiset

jep

t. joensuulainen
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova