Tuorein sisältö

Koko kansan Lauri Tähkä - platinaa ja dvd-levyä

28.11.2007 klo 15.28 | Luettu: 2973 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Lauri Tähkä & Elonkerjuun syyskuussa julkaistu viides albumi Tuhannen riemua on myynyt tuplaplatinaan oikeuttavan 60.000 kpl määrän. Albumi ylitti jo julkaisupäivänään kultalevyrajan ja päivää myöhemmin se oli myynyt platinaa. Yhtye sai tällä albumilla uransa ensimmäisen albumilistan ykköspaikan ja pitelee edelleen kärkijoukossa sijaa 6. yhdeksän viikon jälkeen julkaisusta.

Tänään keskiviikkona 28.11. Lauri Tähkä & Elonkerjuu juhlii onnellisina tuplaplatinaansa, mutta julkaisee myös dvd:n Kerjuuvuodet 2000-2007. Kamera on seurannut yhtyeen mukana seitsemän vuoden ajan taltioiden materiaalia takahuoneista, keikkabusseista, laivaristeilyiltä, suopaineista ja kaikesta siitä, mikä on tehnyt näistä häjyistä yhden tämän hetken suosituimmista bändeistä Suomessa. Dvd:n ovat ohjanneet Esa Ylikoski ja Juha Siirtola.


Yhtye on parhaillaan keikoilla ja viikonloppu huipentuu Turun Caribiaan perjantaina (yli tuhat henkeä) ja lauantaina Vaasa Arenan loppuunmyytyyn keikkaan, jota saapuu katsomaan huimat 4200 fania ympäri Suomen. Lauri Tähkän 20-22.12 Seinäjoen Rytmikorjaamolla pidettävä kolmen keikan putki on myös loppuunmyyty.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kotitalousrobotti my... Huumeita festareilla... >

Keskustelut (2 viestiä)

firece

Rekisteröitynyt 13.10.2007

28.11.2007 klo 18.28

Koko kansan? joo eí. Ei sano minulle muutankun mainoksen jossa jätkä lauleskelee jotain oikeastakädestä ja antaa vsasenta ruudulle.
lainaa
Note

Moderaattori

Rekisteröitynyt 18.05.2007

28.11.2007 klo 18.51

Heh, no ei saatana. Piti mennä kuuntelemaan yksi Laurin biisi, että pääsi hieman kartalle. Ei voi muuta sanoa kuin hyvä Suomi...
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova