Tuorein sisältö

Warner Music avasi kotimaisen musiikin muistojen arkun

18.06.2013 klo 10.53 | Luettu: 2510 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Warner Music julkaisee valtavan määrän vanhempaa kotimaista musiikkia digitaalisesti - mukana on lähes 25 000 digitaalisesti ennenjulkaisematonta kappaletta ja yli 3000 albumia!

Warner Music omistaa käytännössä lähes kaiken suomalaisen levytetyn musiikin 1920-luvulta aina 1970-luvulle saakka ja merkittävän osan myös sen jälkeiseltä ajalta. Valtaosa vanhemmasta materiaalista ei ole ollut aiemmin saatavana. Kyseinen arkisto on huomattava osa suomalaista kulttuurihistoriaa, joka on nyt kaikkien ulottuvilla digitaalisessa muodossa sekä kuunneltavissa ja ostettavissa digitaalisista musiikkikaupoista. Mukana on musiikkia usealta tuhannelta eri artistilta tai yhtyeeltä.

Warner Music lanseeraa julkaisun yhteydessä myös Suomalaisen musiikin historia -nimisen nettipalvelun (www.suomalaisenmusiikinhistoria.fi), jonka kautta digitaalinen aineisto on helposti kuluttajien kuunneltavissa. Palvelu sisältää 5000 albumia sekä 40 000 kappaletta aina 1920-luvulta tähän hetkeen saakka. Suomalaisen musiikin historia -nettipalvelu on täysin integroitu Spotify-musiikipalvelun kanssa.

Sivusto on rakennettu aikajanan ympärille, jonka perusteella kunkin vuoden julkaisut löytyvät kätevästi. Aikajanan kautta kuluttajalla on mahdollisuus tutustua myös kunkin vuoden julkaisuihin sekä levy-yhtiöiden historiikkeihin, jotka valottavat osaltaan Suomen kulttuurihistoriaa. Kaikki kappaleet ovat luonnollisesti löydettävissä normaaleiden hakutoimintojen avulla.

Analogisen masternauha-arkiston digitointia on suunniteltu vuosia. Varsinainen projekti alkoi keväällä 2009. Digitointi kesti kaikkiaan kaksi vuotta. Aineiston tuotteistaminen aloitettiin vuonna 2011. Tämä vaihe kesti kaikkiaan 1,5 vuotta ja nyt päivänvalon saa yli 3000 digitaalisesti ennenjulkaisematonta albumia ja 25 000 digitaalisesti ennenjulkaisematonta kappaletta. Jatkossa julkaistaan edelleen työn alla olevat 1000 albumia sekä 10 000 kappaletta.

Warner Musicin kotimaisen musiikin katalogi koostuu kaikkiaan yli 50 000 kappaleesta, joista on tällä hetkellä saatavana yli 40 000 kappaletta.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Turisas julkaisee el... Räppäri Jay-Z:n uutu... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova