Tuorein sisältö

Ruisrock ylitti yleisötavoitteensa

08.07.2013 klo 01.01 | Luettu: 1476 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Turun Ruisrockissa juhli viikonlopun aikana 71 000 festivaalikävijää. Näillä luvuilla 44. Ruisrock ylitti kävijätavoitteensa reippaasti - alkujaan tapahtumaan odotettiin 60 000 kävijää.

Perjantaina paikalle saapui 18 000 juhlijaa, lauantaina 29 000 ja sunnuntaina 24 000. Vuoden 2014 Ruisrockin liput tulevat myyntiin huomenna maanantaina.

Festivaalin aurinkoinen päätöspäivä veti erityisesti Ruissalon rannan täyteen juhlakansaa J.Karjalaisen keikan ansiosta. Rantaan jättiyleisöt vetivät myös räppärit Cheek sekä ensi kertaa Suomessa esiintynyt Macklemore & Ryan Lewis.

Sunnuntain rock-annista pitivät huolen Niitylavan yleisömagneetit, suomalaisten rakastama The Sounds sekä vuosi vuodelta suosiotaan Suomessa kasvattanut Biffy Clyro. Brittiduo Pet Shop Boys tarjosi täydessä teltassa upean visuaalisen elektroshow’n tulevan levyn biisien sekä vanhojen suosikkien parissa.

Lauantain kohokohtia olivat HIM, PMMP ja Kaija Koo. Perjantaina Ruissalossa nähtiin mm. Hurts, Editors ja Michael Monroe.

- Festivaali onnistui mahtavasti ja yleisötavoite ylittyi reippaasti. Viimeaikaiset keskustelut festivaalien huonoista tulevaisuudennäkymistä eivät ainakaan Ruisrockin kohdalla pidä paikkaansa. Uskomme, että monipuolinen ohjelma, hyvät palvelut, ainutlaatuinen festivaalialue ja pitkät perinteet ovat tekijöitä, jotka luovat oikean festivaalikokemuksen. Näin hyvin onnistuneen festivaaliviikonlopun jälkeen voi tyytyväisenä kääntää katseen kohti vuoden 2014 Ruisrockia, toteaa festivaalin promoottori Mikko Niemelä.

Yleisö kiitteli artistikattauksen lisäksi myös festivaalin monipuolista ruokatarjontaa, erityisen suosituksi muodostui tämän vuoden uutuus, Ruisrockin oma uuniperunakioski ja myös Hans Välimäen Midhill säilyi yleisön suosikkina.

Vuoden 2014 Ruisrock juhlitaan 4.-6. heinäkuuta. Festivaalin kolmen päivän liput tulevat myyntiin huomenna maanantaina 8.7. hintaan 120 euroa.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Marvelin Ant-Mania o... Apocalyptican Wagner... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova