Tuorein sisältö

Pitkään lupailtu Spawn-uusinta tulossa pian

27.08.2013 klo 17.00 | Luettu: 2634 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Sarjakuvasankarin Spawn luonut Todd McFarlane on puhunut vuosikausia hahmon uudesta elokuvasta ja siitä, kuinka se on synkempi ja vakavampi kuin vuoden 1997 versio. Sanat saattavat viimeinkin muuttua teoiksi.

McFarlane kirjoittaa, tuottaa ja ohjaa elokuvan. Hänellä on muitakin kiireitä, joten hänen on kumppaneineen putsattava pöytä, jotta hän voi keskittyä elokuvaan. Tuottajat haluavat käsikirjoituksen valmistuvan tänä vuonna ja McFarlane tähtää tähän. Jos käsikirjoitus valmistuu tänä vuonna, kuvaukset voivat alkaa ensi vuonna.

McFarlane toteaa jälleen, että "monet Oscar-palkitut kyvyt" ovat kiinnostuneita projektista. McFarlane ei listaa nimiä, mutta koska Oscar-palkittu Jamie Foxx on itse kertonut tavoittelevansa Spawnin roolia, hän on todennäköisesti uusi pääosanesittäjä. Viimeksi hahmoa näytteli Michael Jai White.

Kyseessä ei ole tehosteita pursuileva jättibudjetin supersankarielokuva, vaan kauhujännäri. McFarlane on usein todennut, että hän tahtoo Spawnin olevan yliluonnollinen elementti todellisuuteen ankkuroidussa rikoselokuvassa.

Spawn on omatunnolla varustettu hyvin voimakas Helvetin demoni, joka ensimmäisissä sarjakuvatarinoissaan mm. otti hengiltä lapsia tappavan psykopaatin.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nokia Lumia - eikä k... Sielukkaasta James B... >

Keskustelut (1 viestiä)

MrJ

27.08.2013 klo 18.43

Ilmeisesti sieltä saattaa olla tulossa myös jonkinlainen jatko/reboot alkuperäisellä Spawn the animated seriesille, joka oli varsin loistava sarja, joskin kesken jätetty sellainen. (lähde linkissä) Harmillista kyllä että länsimaissa ei älytä animaation käytön muitakin puolia, kuin pelkät lastensarjat, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

http://www.comicbookmovie.com/fansites/BatFreak/news/?a=7
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova