Tuorein sisältö

The Scorpion King 4:n tähtikaarti on eeppinen, tai oli

29.08.2013 klo 21.15 | Luettu: 6901 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kuvitellaan että synnyit 60-luvun loppupuolella. Tv-sarja The Incredible Hulk oli eräs suosikkiasioistasi. Kun ajauduit kulttimusikaalin The Rocky Horror Picture Show näytökseen, tajuntasi laajeni entisestään. 80-luvun tieteiselokuvat kuten Blade Runner, The Terminator ja Aliens nostattivat intohimoja. Kun sinulle tarjottiin tilaisuutta osallistua aikamatkustuskokeeseen, joka siirtää sinut vuoteen 2013, sinä sanoit kyllä.

Tervetuloa. Kovin tänä vuonna julkistettu leffa on The Scorpion King 4. Toisin kuin kolmosessa, mukana ovat Lou Ferrigno, Barry Bostwick, Rutger Hauer ja Michael Biehn.

Joku Victor Webster joka kuulemma näytteli Skorpionikuningasta kolmosessa palaa rooliinsa. Legendaarinen soturi johtaa tällä kertaa armeijansa taisteluun petollista entistä liittolaista vastaan. The Scorpion King 4 on DVD-elokuva osien 2 ja 3 tavoin.

The Scorpion King 4 ei ole vuoden 1932 kauhuklassikon Muumio uuden version jatko-osan esiosan esiosan jatko-osan jatko-osa, vaan vuoden 1932 kauhuklassikon Muumio uuden version jatko-osan esiosan jatko-osan jatko-osa. Tämä johtuu siitä, että nelonen on jatkoa kolmoselle, joka puolestaan on vuoden 1932 kauhuklassikon Muumio uuden version jatko-osan esiosan jatko-osa, eikä suinkaan vuoden 1932 kauhuklassikon Muumio uuden version jatko-osan esiosan esiosan jatko-osa. Vuoden 1932 kauhuklassikon Muumio uuden version jatko-osan esiosa on ainoan esiosansa jatko-osa.

Lähde: PRNewswire

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< James Spader on The ... Disturbed-pomo peruu... >

Keskustelut (7 viestiä)

okkim

29.08.2013 klo 21.31 5 tykkää tästä

Mitähän sieniä Jari on syönyt tätä kirjoittaessaan?

"The Scorpion King 4 ei ole vuoden 1932 kauhuklassikon Muumio uuden version jatko-osan esiosan esiosan jatko-osan jatko-osa, vaan vuoden 1932 kauhuklassikon Muumio uuden version jatko-osan esiosan jatko-osan jatko-osa. Tämä johtuu siitä, että nelonen on jatkoa kolmoselle, joka puolestaan on vuoden 1932 kauhuklassikon Muumio uuden version jatko-osan esiosan jatko-osa, eikä suinkaan vuoden 1932 kauhuklassikon Muumio uuden version jatko-osan esiosan esiosan jatko-osa. Vuoden 1932 kauhuklassikon Muumio uuden version jatko-osan esiosa on ainoan esiosansa jatko-osa."
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.08.2013 klo 21.35 5 tykkää tästä

Muumio-sarjan kronologian pohtiminen ja Fast & Furious -sarjan nimien listaaminen on pakollista aina kun uusi osa ilmestyy.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.08.2013 klo 21.38 15 tykkää tästä

Muumio on Muumion uusi versio
Muumion paluu on uuden Muumion jatko-osa
Skorpionikuningas on Muumion paluun esiosa
(Skorpionikuningas ei ole Muumion esiosa)
Scorpion King 2 on Skorpionikuninkaan esiosa
Scorpion King 3 on Skorpionikuninkaan jatko-osa
Scorpion King 4 on Scorpion King 3:n jatko-osa
lainaa
JumalaAuta

Rekisteröitynyt 18.08.2013

29.08.2013 klo 22.35 8 tykkää tästä

Ny tulee palkinto vuoden parhaimmasta uutisoinnista !
lainaa
Arquin

Rekisteröitynyt 13.07.2012

30.08.2013 klo 10.28 2 tykkää tästä

Jari-Pee kirjoitti:
Muumio on Muumion uusi versio
Muumion paluu on uuden Muumion jatko-osa
Skorpionikuningas on Muumion paluun esiosa
(Skorpionikuningas ei ole Muumion esiosa)
Scorpion King 2 on Skorpionikuninkaan esiosa
Scorpion King 3 on Skorpionikuninkaan jatko-osa
Scorpion King 4 on Scorpion King 3:n jatko-osa


No, kyllä siinä hieman järkeä on.
lainaa
dndgnhsfbx

30.08.2013 klo 11.13 1 tykkää tästä

The Incredible Hulk-sarja on 70-luvun lopusta. :)
lainaa
Juubel

30.08.2013 klo 16.18 6 tykkää tästä

dndgnhsfbx kirjoitti:
The Incredible Hulk-sarja on 70-luvun lopusta. :)

...mikä ei estänyt sarjan faneja syntymästä 60-luvun lopussa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova