Tuorein sisältö

Pirates of the Caribbean 5 lykkääntyy

11.09.2013 klo 15.40 | Luettu: 2855 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Pirates of the Caribbean 5 on napattu pois kesän 2015 ohjelmistosta. Käsikirjoitus ei ole valmis ja tuotantoa ei tahdota aloittaa luonnostelmien pohjalta. Disney pohtii, josko elokuva valmistuisi kesäksi 2016, mutta uutta ensi-iltapäivää elokuvalla ei vielä ole.

Kolmas osa Pirates of the Caribbean: At World's End on yksi kaikkien aikojen kalleimmista elokuvista osittain siksi, että tuotanto aloitettiin luonnostelmien pohjalta. Sarjaa ei ohjaa enää Gore Verbinski, mutta Verbinskin lyttyyn haukuttu ja flopannut The Lone Ranger saattaa olla yksi syy, miksi Disney painottaa olevansa kiinnostunut laadusta. Tiettävästi myös The Lone Ranger ylitti budjettinsa kaiken muun epämukavan lisäksi.

Disneyn julkaisukalenteri elää. Ant-Man siirrettiin äskettäin loppuvuodelta 2015 kesälle 2015, millä epäilemättä on jotakin tekemistä Pirates-siirron kanssa. Huhujen mukaan Star Wars: Episodi VII aiotaan siirtää kesältä 2015 joululle 2015. Disneyllä riittää leffoja Marvelin ja Lucasfilmin oston jälkeen.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jurassic Park 4 on n... Varjojen kaupunkien ... >

Keskustelut (2 viestiä)

ihan_jepa

11.09.2013 klo 16.07 1 tykkää tästä

Tuo 2015 on sen verran täysi näiden megaleffojen suhteen, että ihan hyvä jos muutama siirtyykin tulevaisuuteen. Star Wars jouluna ainakin olisi hyvä veto. Floppejahan ei paljoa kiinnostaisi nähdä Marvelin taikka DC:n suunnalta.
lainaa
TatiTheThird

11.09.2013 klo 16.09

ihan_jepa kirjoitti:
Tuo 2015 on sen verran täysi näiden megaleffojen suhteen, että ihan hyvä jos muutama siirtyykin tulevaisuuteen. Star Wars jouluna ainakin olisi hyvä veto. Floppejahan ei paljoa kiinnostaisi nähdä Marvelin taikka DC:n suunnalta.
Star Wars on siirtynyt jo jouluksi.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova