Tuorein sisältö

Lentsikat ja Selänteen Teemu nöyryyttivät uutuuselokuvia Suomessa

07.10.2013 klo 20.15 | Luettu: 2013 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Lentsikat oli toisenkin viikonloppunsa katsotuin elokuva Suomessa. Teemu Selänteestä kertova dokumentti Selänne puolestaan on ennätysvauhdissa lajityypissään myytyään jo lähes 60 000 lippua. Kumpikin näistä pätkistä myi yksinään enemmän lippuja kuin uutuudet yhteenlaskettuna.

Katsotuin uutuus oli kotimainen komedia Mieletön elokuu. 60-luvulle sijoittuvassa nostalgiapalassa Kati Outinen näyttelee ennustajaa ja hattukauppiasta, jonka vanha ihastus saapuu Helsinkiin kansainvälisen nuorisotapahtuman yhteydessä.

Oli aikakin hävisi romanttisten komedioiden kaksintaistelun vain muutamalla sadalla lipulla. Brittihuumorin legendan Richard Curtisin ohjaama leffa maustaa tarinaa tytöstä ja pojasta aikamatkustuksella.

Jännärissä Runner Runner tavoitellaan amerikkalaista unelmaa oikoteitse nettipokerin avulla ja laittomin keinoin. Justin Timberlake, Ben Affleck ja Gemma Arterton tähdittävät.

Taideohjaaja Wong Kar-wain toimintaleffa The Grandmaster otti moraalisen voiton monesta edellämainitusta teoksesta, sillä se pyörii Suomessa vain 14 kankaalla 50-170 kankaan sijasta. Aiheena on Ip Man eli Bruce Leen oppi-isä.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija. Elokuva (Katsojia viikonloppuna) [Katsojia yhteensä] |Viikko|

1. Lentsikat (Planes) (23 729) [69 435] |2|
2. Selänne (17 360) [58 297] |2|
3. Millerit (We're the Millers) (5 817) [68 199] |5| - arvostelu
4. Smurffit 2 (The Smurfs 2) (5 020) [92 975] |5|
5. Mieletön elokuu (4 803) [7 134] |1| - arvostelu
6. Oli aikakin (About Time) (4 463) [4 463] |1| - arvostelu
7. Runner Runner (4 293) [4 293] |1|
8. Tumman veden päällä (3 586) [71 060] |5| - arvostelu
9. 2 Guns (3 274) [10 917] |2| - arvostelu
10. The Heat (2 267) [15 433] |3| - arvostelu
...
11. The Grandmaster (Yi dai zong shi) (1 601) [2 244] |1|

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tältä näyttää Breaki... Todelliset jalokivir... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova