Tuorein sisältö

Tom Cruise tahtoo Jack Nicholsonin komediaansa

22.11.2013 klo 13.30 | Luettu: 2416 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

76-vuotias Jack Nicholson ei ole eläkkeellä ainakaan virallisesti. Syyskuussa "lähteet" väittivät, että Nicholson on eläkkeellä, koska hänen muistinsa on alkanut pettää, mutta sitten "lähteet" kertoivat, että tämä on potaskaa ja Nicholson etsii uutta projektia.

Tom Cruise toivoo nappaavansa Nicholsonin komediaan El Presidente. Cruisen on määrä näytellä salaisen palvelun agenttia. Agentti määrätään suojelemaan Yhdysvaltain surkeinta entistä presidenttiä. Fiktiivinen ex-pressa on alkoholisoitunut naistenmies, joka nousi varapresidentistä presidentiksi vain koska varsinainen valtionpäämies kuoli. Kun ex-pressan henkeä uhataan, parivaljakko joutuu lähtemään pakoretkelle.

Ex-presidentin roolia on tarjottu Nicholsonille nyt ja aiemminkin. Elokuva on ollut suunnitteilla vuodesta 2010. Cruise ei vielä tuolloin ollut mukana. Cruise on tavannut Nicholsonin ja todennut, ettei hän tee elokuvaa kenenkään muun kanssa. Nicholson on suostunut lukemaan käsikirjoituksen (nykyisen version).

Ohjauksesta vastaa Doug Liman. Hänen ja Cruisen tieteiselokuva Edge of Tomorrow valmistuu ensi kesäksi.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Dustin Hoffman ja St... Hirvittävä lumimies ... >

Keskustelut (2 viestiä)

Ahhhhh

23.11.2013 klo 17.28 5 tykkää tästä

I can't believe i ate the whole thing...
lainaa
eiooeituu

23.11.2013 klo 19.41

Jos Nicholson sanoi haluavansa tehdä vain merkittäviä ja koskettavia leffoja niin tätä uutista ei olisi tarvinnut edes julkaista. Tuohon Michael Cainen Viimeinen Rakkaus-hömppään olisi saattanut lähteäkin.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova