Tuorein sisältö

Jenkit sensuroivat jälleen seksiä, näyttelijätär pahastui

28.11.2013 klo 18.40 | Luettu: 3212 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Hollywoodin ei ole pakko sensuroida elokuviaan, paitsi jos haussa on sellainen ikäraja, että teatterit suostuvat esittämään elokuvaa.

Martin Scorsesen ohjaus The Wolf of Wall Street on saanut ikärajan R. Elokuva oli vähällä saada korkeimman ikärajan NC-17, mutta alastomuutta ja seksiä sensuroitiin. Kyseessä on Leonardo DiCaprion tähdittämä mustalla huumorilla höystetty draama, joka kertoo pörssikeinottelijan villistä elämästä.

Lähde: Hollywood Reporter

Elokuvasta Charlie Countryman on ikärajasyistä sensuroitu seksikohtaus, jossa mies ja nainen harrastavat oraaliseksiä naisen ollessa nautintoa saava osapuoli. Näyttelijä Evan Rachel Wood on pettynyt päätökseen. Hän paheksuu sitä, että seksikohtausta pidettiin vaivaannuttavana, mutta murhakohtauksissa ei nähty mitään erikoista. Hän myös epäilee, että ikärajajärjestöllä on vaikeuksia hyväksyä naisten seksuaalisuus, ja että järjestö hyväksyisi kyllä miehen nautintoa kuvaavan kohtauksen tai raiskauskohtauksen.

Charlie Countryman kertoo tavallisesta miehestä, joka ajautuu rikollispiireihin rakastuttuaan naiseen. Tämäkin elokuva on mustalla huumorilla höystetty.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Star Wars hääti WarC... Traileri: Gothic Lol... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova