Tuorein sisältö

Tiskirotat III lykkääntyy joulukauhun vuoksi

10.02.2014 klo 19.01 | Luettu: 1451 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kevin Smith aikoo tehdä seuraavaksi episodielokuvan Comes the Krampus, jonka hän julkisti vähän aikaa sitten. "Krampus" on joissakin Euroopan maissa tunnettu Joulupukin paha vastine. Kuvaukset alkavat huhtikuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että Tiskirotat III (Clerks III) lykkääntyy.

Kulttikomedia Tiskirotat oli Smithin läpimurtoelokuva. Smith järkeilee, ettei kukaan voi tehdä kolmatta osaa paitsi hän, mutta kuka tahansa saattaa tarttua Krampus-ideaan, joten Krampus tehdään ensin.

Smith viimeistelee yhä kauhukomediaa Tusk, joka on "ensimmäinen podcastiin perustuva elokuva" tai niin hän intoilee. Smithin podcast-ura on auttanut häntä löytämään uudestaan elokuvanteossa tarvittavan intohimon. Myös Comes the Krampus perustuu älyvapaisiin podcast-höpinöihin ja Smith haluaa varmistaa että projekti onnistuu.

Smith kirjoittaa ja ohjaa Krampuksen yhdessä lähipiirinsä kanssa. Kun kuvaukset alkavat, idea on vasta neljä kuukautta vanha. Smith työskentelee hyvin erilaisella tavalla kuin Hollywood, johon hän pari vuotta sitten tympääntyi.

Lähde: Slashfilm


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Lego-leffa huikeassa... Batman-sarja ilman B... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova