Tuorein sisältö

Iron Maiden juhlistaa kiertuetta tukevalla dvd-paketilla

03.01.2008 klo 10.22 | Luettu: 1611 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Iron Maidenilta on saatavilla melkoinen dvd-herkku. Kyseessä on Iron Maidenin legendaarinen konserttitallenne Kalifornian Long Beach Arenalta vuodelta 1984. Live After Death (2 DVD) julkaistaan 6.helmikuuta 2008, samalla starttaa myös Iron Maidenin Somewhere Back In Time –maailmankiertue.

Julkaisun ensimmäinen DVD levy sisältää 90 minuuttisen keikan kokonaisuudessaan.
Ääniraitoja on valittavissa kaksi: Maidenin nykyisen tuottajan Kevin Shirleyn originaalista ääniraidasta miksaama 5.1 surround tai Martin Birchin originaali stereoääniraita. Live After Death julkaistiin ensimmäisen kerran videona vuonna 1985.

Toinen DVD levy sisältää jatko–osan  History of Iron Maiden part II, joka jatkaa Iron Maidenin tarinaa The Early Days-kokonaisuudesta eteenpäin.Bändin jäsenet, kiertuehenkilökunta , ystävät ja työtoverit kertovat ja muistelevat ajanjaksoa Powerslaven äänityksistä ja julkaisusta Live After Deathiin ja sitä seuranneeseen massiiviseen kiertueeseen.
Mukaan on lisätty harvinaisia ja ennennäkemättömiä bonusmateriaaleja, kuten Behind The Iron Curtain, Rock In Rio '85, ja Ello Texas. Behind the Iron Curtain ( n.57 min.) -dokumentti ja live on kuvattu Maidenin historiallisella Puolan ja Itä – Euroopan kiertueella 1984. Kokonaisuus sisältää haastatteluja ja livevetoja, lisättynä offstage-kuvamateriaalilla. Rock in Rio’85 (n.50 min.) on Highlights-kooste ensimmäisiltä Rock In Rio festivaaleilta Queenin lämppärinä. Toisen levyn kokonaiskestoksi muodostuu yli kolme tuntia. Lisänä reilusti promomateriaalia.


 


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Nightwishin Suomen-k... Kinks tekee paluun?... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova