Tuorein sisältö

Turun Laiturifestari plussalle

28.07.2014 klo 00.06 | Luettu: 1788 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Turun perinteikäs musiikkitapahtuma Down By The Laituri on juhlitty menestyksekkäästi. Taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppaillut tapahtuma onnistui nousemaan plussalle.

Vielä ennen festivaalin alkua järjestäjillä oli maksettavanaan viime vuoden laskuja peräti 30 000 euron verran. Turun Sanomien tietojen mukaan maksut maksettiin tiistaina, festarin avauspäivänä.

Koko 2000-luvun vilkkain lippujen ennakkomyynti antoi kuitenkin uskoa paremmasta ja DBTL:n lipunmyyntituotot nousivatkin 47 prosenttia. Lippuja myytiin reippaasti yli 20 000 kappaletta.

"Teimme tänä vuonna ohjelmaa asiakkaillemme ja nyt voimme todeta, että kova työ on palkittu. Olemme saaneet kiitosta yleisöltä, viranomaisilta, yhteistyökumppaneilta, artisteilta eli kaikilta tapahtuman tekemiseen tarvittavilta tahoilta".

Laiturilla esiintyivät mm. The Rasmus, Leningrad Cowboys, Robin, Darude, Apulanta, Kaija Koo, Haddaway, Dr Alban, Jannika B, Herra Ylppö & Ihmiset, Reckless Love, Lauri Tähkä, Suvi Teräsniska, Martti Servo & Napander, Irina ja Viikate.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Mad Max 4: ensimmäin... Jenkkiartisti huijas... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova