Tuorein sisältö

Huhu: Obi-Wan Kenobille elokuvasarja?

07.10.2014 klo 12.52 | Luettu: 2952 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Monille Star Wars -hahmoille suunnitellaan omia elokuvia. Obi-Wan Kenobi on jo maalaisjärjen mukaan tärkeä ehdokas sellaisen saajaksi, sillä hän esiintyy sekä molemmissa elokuvatrilogioissa että molemmissa nuoren sukupolven palvomissa animaatiosarjoissa.

Tuoreen huhun mukaan Kenobille suunnitellaan kolmea elokuvaa. Ne eivät muodosta varsinaista trilogiaa, vaan ovat itsenäisiä seikkailuja, jotka sijoittuvat episodien III ja IV väliin.

Yksi sijoittuu Tatooinelle ja loput muualle galaksiin. Qui-Gon Jinn, Owen Lars ja kokoelma piirrossarjahahmoja ovat läsnä.

Kuten huhun sisäpiirilähteeltään kuullut toimittaja itsekin tuumii, kyse saattaa olla väärinkäsityksestä. "Kolme elokuvaa" saattaa tarkoittaa sitä, että suunnitteilla on yksi elokuva, mutta tiimi ei ole vielä päättänyt, minkä suunnan valita. Hollywoodissa useinkin tilataan pari kilpailevaa käsikirjoitusta ja yhdistetään niiden parhaat puolet.

Onko Ewan McGregor valmis palaamaan rooliin? Yleensä kun näyttelijöiltä kysytään tällaista, he kiertelevät ja kaartelevat. McGregor sanoi jo aikaa sitten, että joo.



Lähde: Cinelinx


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Olympiastadion täyte... AC/DC:n räjähtävän t... >

Keskustelut (1 viestiä)

Daealis

Rekisteröitynyt 27.05.2008

08.10.2014 klo 13.27

"Sanokaa Obi vaan."
*badum-tssh*
Muokannut: Daealis 08.10.2014 klo 13.28

Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova