Tuorein sisältö

Maailmantähtiä keikalle - Rihanna ja Juanes Suomeen

22.01.2008 klo 10.19 | Luettu: 2893 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Yksi tämän hetken kuumimmistä r&b-tähdistä Rihanna saapuu ensimmäiselle visiitille Suomeen. Megahiteistä Umbrella, Shut Up and Drive, S.O.S ja Don´t Stop The Music tunnettu Rihanna konsertoi Hartwall Areenalla perjantaina 14. maaliskuuta. Konserttiliput tulevat myyntiin Lippupalvelussa tiistaina 29. tammikuuta klo 9.00. Liput maksavat 49/46 euroa.

Helmikuussa vasta 20-vuotta täyttävä Rihanna on noussut nopeasti yhdeksi popmaailman kärkinimistä. Kahden vuoden aikana hän on julkaissut kolme maailmanlaajuista hittialbumia. Rihanna yhdistelee musiikissaan tyylikkäästi r&b:tä, reggaeta, dancehallia ja tarttuvaa discopoppia.

Viime kesänä ilmestynyt kolmas albumi Good Girl Gone Bad räjäytti potin lopullisesti. Albumin ensimmäinen singlelohkaisu Umbrella dominoi USA:n pop, urban ja crossover -listoja kahdeksan peräkkäistä viikkoa. Single pystytteli myös Iso-Britannian listaykkösenä huimat 11 viikkoa. Levynteon ohella neitokainen on esiintynyt elokuvassa Bring It On Yet Again ja ollut mm. Cover Girlin mainoskasvona. People-lehti puolestaan on valinnut laulajattaren maailman kauniimpien ihmisten joukkoon.


Myös latinorockin supertähti, kolumbialainen Juanes saapuu konsertoimaan Suomeen. Ympäri maailman miljoonia levyjä myynyt ja hiljattain uuden albumin julkaissut Juanes nähdään Helsingin Jäähallissa torstaina 31. heinäkuuta. Lipunmyynti alkaa torstaina 24. tammikuuta. Lippujen hinta on 53 euroa.








V2.fi | J.A. Kaunisto
< Rolling Stones myy v... Raskaan rockin klass... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova