Tuorein sisältö

Mitä uutta Porispere-tapahtumassa

10.03.2015 klo 10.33 | Luettu: 1329 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Viidettä kertaa juhlittava Porispere on julkistanut tulevan kesän artistinimiä.

Bad Religion, Nuclear Assault, Danko Jones, Pertti Kurikan Nimipäivät, Von Hertzen Brothers, Eppu Normaali, Elastinen, Robin, Samuli Edelmann, Olavi Uusivirta, Lapko, Pää Kii, Disco Ensemble, Melrose, Viikate, Lost Society, Juliet Jonesin Sydän ja Atomirotta nähdään Porin Kirjurinluodon lauteilla.

Elastinen, Robin ja Samuli Edelmann nähdään sunnuntain perhepäivän tähtinä.

"Tämän vuoden teemana onkin erittäin vahva panostus ravintola- ja ruokapalvelujen parantamiseen sekä jo toimivaksi todetun infrastruktuurin jatkojalostaminen. Porisperen asiakaskunta on monipuolistunut vuosi vuodelta ja tavoitteenamme on jatkossa saavuttaa laajempia massoja myös Satakunnan ulkopuolelta", toteaa festivaalipromoottori Harri Vilkuna.

Festivaalin ohjelmaan tulee lisäystä myöhemmin keväällä, kun kolmannen lavan bändikattaus tulee julki.

Festarivieraita huomautetaan Kalevan Kisojen osumisesta samalle viikonlopulle eli Porin majoituskapasiteetti on koetuksella. Luvassa on leirintäalue festivaalin välittömään läheisyyteen. Lisätietoja leirinnästä seuraa lähiaikoina.

Porispere 31.7-1.8.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Elektronisen musiiki... Provinssiin muutama ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova