Tuorein sisältö

Blueslegenda B.B. King on kuollut 89 vuoden iässä

15.05.2015 klo 11.00 | Luettu: 921 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

B.B. King vuonna 2009 - Kuva: Tom Beetz

Bluesin kuninkaaksi kutsuttu bluesmuusikko B.B. King on kuollut 89-vuotiaana. Kakkostyypin diabetesta sairastanut King joutui huhtikuussa sairaalahoitoon, mutta hänet siirrettiin hoidettavaksi kotiinsa Las Vegasissa.

1940-luvulta asti keikkaillut bluesin legenda tunnettiin hänen kovasta keikkatahdistaan ja yhteistyöstään monien rock- ja pop-muusikoiden kanssa. Hän oli viimeisiä sukupolvensa suuria, aktiivisesti keikkailevia artisteja. Vuoden 2014 lopulla King joutui perumaan esiintymisiään terveysongelmien vuoksi.

B.B. King oli vahva tulkitsija, mutta myös blues-kitaran mestari. Tunnistettava vibrato ja Lucilleksi nimetyn Gibson ES-344 -kitaran soundi nousivat vuosien varrella Kingin tavaramerkiksi.

Rakastettu muusikko nousi maailmanmaineeseen 1960-luvulla livealbumeillaan sekä tehden yhteistyötä muun muassa The Rolling Stonesin kanssa. Vuonna 1970 hän voitti Grammyn kappaleellaan The Thrill Is Gone.


V2.fi | Erkki Mervaala
< Tsekkaa tuore kesäku... Vanha dinosaurus opp... >

Keskustelut (1 viestiä)

kodffdpoj

15.05.2015 klo 15.44

Juuri uutisoitiin siitä sairaustapauksesta. Säästettäisiin aikaa kun näiden sairausuutisten kohdalla vaan ilmoitettaisiin että kuolee kohta

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova