Tuorein sisältö

Children Of Bodomin A.Laiho selittää, miksi kännitön kiertue on parempi vaihtoehto

24.05.2015 klo 17.47 | Luettu: 2658 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Children Of Bodomin Alexi Laiho on Lords Of Metalin haastattelussa yrittänyt vakuutella ettei ryyppäämisen väheneminen tarkoita sitä että bändi olisi laimeampi versio kuin aikaisemmin.

Laihon mukaan kiertueilla juhliminen on vähentynyt, tyypit eivät ole enää parikymppisiä. Vanha ei jaksa...

- Juhlimme edelleen mutta emme niin kuin 25-vuotiaina. Asiat muuttuvat, meillä on edelleen hauskaa mutta tuolloin aikoinaan meno oli aika sekopäistä.

- Vanhempana kroppa ei kestä vastaavaa pyöritystä kuin parikymppisenä. Krapulat kävivät niin pahoiksi ettei niitä enää jaksanut. Kiertueen puolivälissä aloin ajatella etten halua nousta lavalle. Tottakai hoidin aina keikat kunnialla mutta en nauttinut keikoista enää kuten ennen. Lopulta päätin ottaa rauhallisemmin ja pitää parempaa huolta itsestäni, varmistaakseni että voin antaa lavalla 110 prosentin panostuksen. Se on elämäni, työtäni. En voinut antaa juomisen vaikuttaa siihen. Joten en pahemmin ryyppää enää kiertueilla. Pari kaljaa, ei muuta.

- Aluksi se oli hieman outoa. Ennen olin aina se hulluin sekopää. Minun piti vain antaa muiden sekoilla ja pysytellä itse syrjässä. Mutta parin "selväpäisen" kiertueen jälkeen aloin tottua ja olen alkanut jopa pitää kännittömistä kiertueista. Lavalla on hauskempaa. Sinun ei tarvitse ennen lavalle menoa puklata aivojasi pihalle tai ottaa viskipaukkua, jotta edes pystyt nousemaan lauteille. Aikoinaan se meni siihen pisteeseen. En ollut lavalla kännissä mutta tarvitsin ennen keikkaa "tasoittavia".


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Päivä pilalla: Batma... Rocklahoma-festivaal... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova