Tuorein sisältö

Vaikeuksiin ajautunut tapahtumajärjestäjä puhuu suunsa puhtaaksi

11.06.2015 klo 10.10 | Luettu: 1205 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Turun perinteikäs Down By The Laituri vaihtoi järjestävää tahoa rahoitusvaikeuksien kaataessa hankkeen taustayhtiön (V2.fi-uutinen).

Talousvaikeuksiin joutuneen Happening Laituri Oy:n pomo Pasi Tamminen aikoo puhua velkaongelmistaan avoimesti. Luvassa on myös kirja, jossa Tamminen selvittää tapahtumanjärjestämisen sudenkuoppia.

Yle Uutisten (Turku) haastattelussa Tamminen kertoo ottaneensa henkilökohtaisia lainoja tapahtuman järjestämiseen noin 350 000 euron verran. Nyt lainaa on korkoineen jo 400 000 euroa.

Tammisen mukaan korjausliike olisi pitänyt tehdä jo heti ensimmäisten karhulaskujen tullessa postista.

Jo viime vuoden puolella Tammisen yritysryppääseen kuuluneilla firmoilla oli useita maksuhäiriömerkintöjä kaupparekisterissä.

Kaikki isoimmat virheet olen tehnyt ihan itse. Yritin saada korttitaloa pystyyn, mutta aina tuli epäonnea, paikallismediakin alkoi höykyttämään.

Turun kaupungille velkoja ei ole kuin muutama tuhat euroa.

Tamminen pyrkii pääsemään eroon velkataakastaan parissa vuodessa. Mies toteaakin viime Kesän DBTL-tapahtuman pääesiintyjän olleen perintätoimisto!

Lue juttu kokonaisuudessaan Ylen sivuilta.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Mainos, tv-mainos: J... Päivä pilalla: Juras... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova