Tuorein sisältö

Ruisrockin laaja alueohjelma hämmentää ja houkuttelee osallistumaan

17.06.2015 klo 12.01 | Luettu: 1761 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna juhlittava Ruisrock on julkistanut alueohjelmansa.

Ruissalon festivaalialue täyttyy 3.–5. heinäkuuta performanssitaiteilijoista, sirkusakrobaateista, stand up -koomikoista, graffitimaalareista ja monista muista taiteen tekijöistä. Kaikkiaan Ruisrockissa nähdään yli sata esiintyjää, kun bändi- ja artistikattaukseen lisätään alueohjelmaesiintyjät.

Festivaalin noin viidenkymmenen taiteilijaryhmän alueohjelma tarjoaa yleisölle ennen kaikkea yllättäviä tilanteita.

Ruisrockin alueohjelma jatkaa yleisön osallistamista: pääset kirjoittamaan punkbiisejä yhdessä Pojat-, Debbie- ja Ne Luumäet -yhtyeiden muusikkojen kanssa ja tanssimaan viidentoista minuutin pikareiveissä Ruisrockin Reivikontissa.

Viime vuodelta tutut vesipyssy- ja neppisrata sekä Pingisklubi pistävät tänäkin vuonna leikkimielisesti yleisön taidot koetukselle. Uutena hauskana yleisöpelinä on tarjolla tankofutis.

Ruisrock 2015 alueohjelma


Näkemistä: Via Promenada, Cabtuo, Raivo-Ryhmä, KuusiKollektiivi, Suomigraffitin Popeda, Turun Taidemuseo, Sculptico, Mahdollisuus, Forever in effect, Tku 110°

Kokemista: Race Horse Company, Gorilla-Poliisit, Nopean Toiminnan Tonttujoukot, Aito Villituli, Lipastin Laiva, Katariinamies, Wannabe Ballerinas, Ruffle Army, Hansa Impro Lovers, TRA-pop up: Villa Rose, TRA-pop up: The 5th of April, TRA-pop up: Viper Arms, TRA-pop up: Sinister Glitter, Teatteriryhmä Kukko ja Pelle, Duo Saras, Hämmingway, MuuMuu, Duo Hajana, Freeze, The Red Hoods, Raggarimorsian, Jimi Kyytsönen, Rednose Scandal, Morsiamet karkuteillä, Glamour Sirkus

Tekemistä: Punkpaja, Jättimölkky, Pingisklubi, Soakerman & Watergunboys, Siljan Bingo, Neprix, Loitsukioski, Yllätysveto, Reivikontti, Before I Die, #ruisrocksalko, Ruisrock-naamat 2015, Tankofutis, Turun Sarjakuvakerho, Linko, Benji

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Rockfestari Naamat j... Kotiteollisuus kuvaa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova