Tuorein sisältö

Kaksi kotimaista rock-bändiä 'Toreilla tavataan' -rekkakiertueelle

25.06.2015 klo 15.13 | Luettu: 2332 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Lahtelainen Raaka-Aine ja helsinkiläinen Band of Vipers lähtevät heinäkuussa "Toreilla Tavataan 2015" - Rekkarock-kiertueelle.

Yhtyeet soittavat rekka-auton lavalla ulkoilmassa, parhaimmillaan kolmella eri
paikkakunnalla saman päivän aikana. Tämän mahdollistaa se, että soittimet, valaistus sekä äänentoisto ovat valmiiksi kiinnitettynä rekan lavalle.

Tapahtumat järjestetään kulloisenkin kaupungin torilla ja ne ovat maksuttomia, päihteettömiä ja 'sopivat kaikenikäisille'.

-Niinkuin aina, parhaat ideat syntyvät vahingossa. Haluttiin soittaa
mahdollisimman monessa paikassa mahdollisimman monelle ihmiselle ilman pääsylippuja. On ollut hieno huomata miten kaupungit ovat lähteneet mukaan antamalla torilta paikan käyttöömme tätä mobilisoitua rock-tapahtumaa varten. Samoin monet yritykset ovat mielellään lähteneet sponsoroimaan tapahtumaa, kertoo tapahtuman tuottaja Jussi Mattelmäki.

Mikä hienointa, jokaisella paikkakunnalla jaetaan Suomalaiseen perinnetyyliin ämpäreitä! Ämpärit ovat Toreilla Tavataan -tarroilla varustettuja harvinaisia 7L pantillisia kierrätysämpäreitä.

Toreilla tavataan 2015:

ke 08.07. Lahden tori n.klo 10:00
ke 08.07. Orimattilan tori n.klo 14:00
ke 08.07. Heinolan tori n.klo 18:00

to 09.07. Mikkelin tori klo 12:00
to 09.07. Jyväskylä Aren aukio klo 18:00

pe 10.07. Saarijärven tori klo 12:00
pe 10.07. Toholampi Open air festival (maksullinen) klo 00:00

la 11.07. Tampere Jugend aukio klo 12:00
la 11.07. Turun tori klo 18:00

su 12.07. Lohjan tori klo 12:00
su 12.07. Helsinki Kansalaistori klo 18:00

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Turbo Kid roiskii ve... Hittipeliin perustuv... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova