Tuorein sisältö

Menikö Ruisrockissa jo sata tonnia rikki - ei ihan mutta yleisöennätys kuitenkin

06.07.2015 klo 00.31 | Luettu: 1151 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Turun Ruisrock on juhlittu 46. kerran. Tuloksena yleisöennätys - sadan tonnin raja jäi vielä rikkomatta mutta uusi yleisöennätys on 95 000 kävijää.

Ruisrockin sunnuntaille saapui 25 000 vierasta. Perjantai ja lauantai olivat loppuunmyytyjä (35 000 henkeä. Vuonna 2014 festivaali saavutti edellisen ennätyksensä, 93 000 kävijää.

"Ruisrockin huikea menestystarina jatkui myös tänä vuonna, ja olen vilpittömän ylpeä siitä, miten upea festivaali Ruissalossa järjestettiin tänä viikonloppuna. Alue osoitti jälleen kerran toimivuutensa ja näytti upealta, festarin esiintyjät olivat loistavia ja yleisön hyvä fiilis oli aistittavissa kaikkialla. Olenkin varma, että Ruisrockista jäi jälleen kerran ikimuistoisia elämyksiä kymmenille tuhansille kävijöillemme ja haluan kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita. Yhdessä teimme Ruisrockista jälleen kerran Suomen suurimman ja kauneimman festivaalin", kommentoi promoottori Mikko Niemelä.

"Kaikki sujui loistavasti, vaikka saavutettiin uusi yleisöennätys. Myös poliisi kiitteli toimintaamme", kertoo festivaalin turvallisuuspäällikkö Ville Ketonen.

Vuoden 2016 Ruisrock järjestetään 8.-10.7.2016. Kolmen päivän liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina klo 10 (hintaan 135 euroa).

V2.fi | J.A. Kaunisto
< V2.fi arvosteli: Kät... Terminator voitti mi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova