Tuorein sisältö

Tikkurila festivaali ennätysvauhdissa

25.07.2015 klo 10.11 | Luettu: 1257 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vantaan Hiekkaharjussa perjantaina alkanut Tikkurila Festivaali oli perjantain osalta paremmassa vauhdissa kuin viime vuonna. Vuosi sitten kahden päivän yleisömääräksi saatiin 15 000 henkeä.

– Meillä oli perjantaina selvästi enemmän yleisöä kuin vuosi sitten. Myöhään illalla esiintymisensä aloittanut Eppu Normaali veti paljon festariväkeä paikalle vielä iltayhdeltätoista, kertoo promoottori Jan Grehn. Toista kertaa järjestettävän Tikkurila Festivaalin tavoitteena on ylittää kahden päivän aikana 15 000 hengen yleisömäärä.

Lauantaina tapahtumassa nähdään Apulanta, Haloo Helsinki!, Stig, Von Hertzen Brothers, Sanni, Yö, Ile Kallio Big Rock Band, Nopsajalka, Janna, Elonkerjuu, Antti Tuisku ja Pertti Kurikan Nimipäivät.

Pertti Kurikan Nimipäivät avaa lauantain kello 12.45.

Tikkurila Festivaali on avoin kaiken ikäisille musiikin ystäville. Alueella on myös runsaasti oheistapahtumia sekä ravintoloita, vesipisteitä ja K-18 anniskelupaikkoja. Festivaalin liput maksavat portilla 55 euroa portilta. VIP-liput on jo myyty loppuun.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Britannian vanhimman... Summer Soundin perja... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova