Tuorein sisältö

Live Nation Finland tuo tähdet Suomeen

06.02.2008 klo 13.48 | Luettu: 2112 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suomen johtava ohjelmatoimisto ja ulkomaisten tähtiesiintyjien maahantuoja Welldone Agency & Promotion on vuodesta 2000 ollut osa maailman suurinta viihdetapahtumien järjestäjää Live Nationia. Ensi maanantaina 11. helmikuuta Welldone vaihtaa nimensä Live Nation Finlandiksi.

Vuonna 1991 perustettu Welldone Agency & Promotion siirtyi elokuussa 2000 ruotsalaisen EMA Telstarin omistukseen, joka on Pohjoismaiden suurin ohjelmatoimisto. EMA Telstarin omistama amerikkalainen pörssiyhtiö Live Nation on maailman suurin live-tapahtumien järjestäjä.

Vuonna 2007 noin 60 miljoonaa fania näki suosikkiartistinsa yli 25000 Live Nationin tapahtumassa ympäri maailmaa. Suomessa ennätysvuoden konserttiantiin sisältyivät mm. Metallican ja The Rolling Stonesin loppuunmyydyt konsertit Olympiastadionilla sekä Gwen Stefanin ja George Michaelin esiintymiset Hartwall Areenalla. Kuluvan 2008 vuoden aikana Live Nation Finland järjestää mm. Iron Maidenin kaksi stadionkonserttia, Bruce Springsteen & The E Street Bandin Olympiastadionin esiintymisen sekä Celine Dionin, Rihannan, Kylie Minoguen ja Paul Ankan areenakonsertit. Jäähallissa esiintyyvät mm. Judas Priest, The Good Charlotte, The Smashing Pumpkins ja Avril Lavigne.

www.livenation.fi





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Beatles-jäsenten hen... Unohtumattomat uikka... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova