Tuorein sisältö

Weekend Festivalin juhlijat lähettivät kapinaviestin oikeuksiensa puolesta

08.08.2015 klo 23.12 | Luettu: 3446 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Helsingin Kyläsaaressa järjestetty kaksipäiväinen Weekend Festival päättyi lauantaina iltayhdeltätoista 30 000 nuoren yhteiseen vaatimukseen festivaalioikeuksiensa puolesta.

Illan viimeisen artistin, Aviciin, jälkeen lavalle nousi vielä juontaja mukanaan sanoma Helsingin kaupungin ympäristökeskukselle festivaalien lyhennettyjä aikarajoitteita vastaan.

Päälavalta kaikui Beastie Boys –yhtyeen (You Gotta) Fight For Your Right (To Party) –kappale, jonka kertosäkeeseen paikalla ollut 30 000 hengen yleisö yhtyi täysin rinnoin.

Weekend Festival sai perjantaina luvan jatkaa soittoa puoleen yöhon mutta lauantaille lupaa ei irronnut.

Neljännen kerran järjestetty festivaali myytiin loppuun jo ennakkkoon. Paikalla juhli 60 000 musiikin ystävää. Ensi vuonna Weekend Festival saatetaan nähdä jossain muualla Helsingin kaupungin tiukkojen soittoaikasäännösten johdosta.

Tapahtuma nähdään ensi vuonna myös Virossa, sillä Pärnussa järjestetty 'sisartapahtuma' oli menestys. Baltic Weekend Festivaliin myytiin noin 60 000 pääsylippua. Weekend Festival suunnittelee laajentuvansa lähivuosina myös muualle Eurooppaan.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Led Zeppelin vyörytt... Päivä pilalla: Uptow... >

Keskustelut (4 viestiä)

Tuskaisaa

09.08.2015 klo 00.56 7 tykkää tästä

Ja TUSKA joutuu lopettamaan jo 22:00. Ilmeisesti musiikkia arvostetaan eri tavalla.
Jane

09.08.2015 klo 02.12

Suksikaa sinne Viroon. Saatte huumeitakin ilmaiseksi siellä ja moni tulee raatona takaisin, mikä on joutokarjalle hyvä kohtalol-lol-
cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

09.08.2015 klo 10.34 1 tykkää tästä

Otetaan mieluumin moskeija, kuin musiikkitapahtuma. Tosin ilotulitteet voi sitten paukkua kyllä kellonajasta riippumatta.
ojpdfssdfjpi

09.08.2015 klo 11.43

Oho alkaa v2kin kuumenemaan yhteiskunnallisista aiheista

Vaan tästähän saisi helposti samanlaisen homoliittovseihomoliittotappelun. Nämä osoittavat mieltänsä ja sitten asukkaat osoittavat mieltänsä. Katsotaan kumpi luku on suurempi

Ja sitten pitää toki järjestää jokin tapahtuma (varmuuden vuoksi joku hevifestivaali, kesäteatteri tms mahdollismman kaukana näiden kävijöiden mausta) näiden festivaalikävijöiden naapurissa ja katsoa onko reaktio "tervetuloa vaan"

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova