Tuorein sisältö

Von Hertzen Brothers ottaa mittaa AC/DC:stä, Iron Maidenista ja Faith No Moresta

11.09.2015 klo 12.45 | Luettu: 1620 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Von Hertzen Brothersin tuorein albumi New Day Rising ehdolla Vuoden albumiksi Classic Rock Magazinen Roll of Honour -äänestyksessä. New Day Rising on kovassa seurassa mm. AC/DC:n, Iron Maidenin ja Faith No Moren tuoreimpien levyjen kera!

New Day Rising –albumilta julkaistaan perjantaina uusi sinkku Sunday Child. Kappaleeseen julkaistaan myös video 25.9. Video on kuvattu Porvoon ulkosaaristossa.

"Olimme kesän lopulla Söderskärin majakkasaarella esiintymässä Veikkauksen kanssa järjestetyn kilpailun kautta valitulle, pienelle eksklusiiviselle yleisölle. Koska karu ja avara ulkosaaristomiljöö myös sopi täydellisesti uuden singlemme tunnelmaan ja 150-vuotias majakka tekstin tematiikkaan, käytimme tilaisuuden hyväksi ja taltioimme kuvausryhmän kanssa tämän taianomaisen elokuisen "elämysmatkan". Musiikkivideo onkin kuin kuvallinen päiväkirja tästä ainutkertaisesta kohtaamisesta avomeren äärellä", todetaan bändin suunnalta.

Singlen B-puolena on vuonna 2011 Helsingin juhlaviikkojen A Night At The Huvila-iltaan tehty versio Queenin Mustapha-kappaleesta, jossa vierailee nyt jo uransa lopettanut Rubik-yhtye.

Marraskuussa Von Hertzen Brothers suuntaa Ruotsin ja Tanskan kautta ensimmäiselle omalle Saksan-kiertueelleen.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Iron Maidenin tulevi... Päivä pilalla: Batma... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova