Tuorein sisältö

Accept-Udon Amerikan keikkojen vaikeudet, 'voisit palkata amerikkalaiset soittajat'

22.10.2015 klo 20.14 | Luettu: 2461 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Metaleaterin haastattelussa ex-Accept ja nykyinen U.D.O.-pomomies Udo Dirkschneider on puhunut mm. Yhdysvalloissa keikkailun ongelmista.

Udon mukaan on harmi ettei aktiivisesti keikkaileva U.D.O. ole päässyt Amerikan keikkalavoille riittävän usein. Vimeisimmän albuminkin tiimoilta bändillä oli tarkoitus suunnata Ison veden taakse mutta ongelmana on raha.

- Tarjous jonka saimme, emme voineet lähteä niillä ehdoilla Amerikan kiertueelle. Sitten minulle ehdotettiin, 'ottakaa kiertueelle amerikkalaisia muusikoita'. Minulla on vakituinen bändi, en halua esiintyä alati vaihtuvien vieraiden tyyppien kansssa. Meillä ei ollut mahdollisuutta lähteä kiertueelle tarjotuilla ehdoilla. Rahaa ei ollut riittävästi pöydällä. Se oli ainoa ongelma. Vanhoina hyvinä aikoina levy-yhtiö olisi tukenut kiertuetta rahallisesti. Niin ei enää tapahdu.

- Kanada ja Yhdysvallat ovat ainoat ongelmakohteet. Saamme sieltä paljon tarjouksia ja kyselyitä mutta rahallisesti ne eivät ole mahdollisia. Esimerkiksi Etelä-Amerikka ei ole ongelma. Esimerkiksi seuraavalla kiertueella menemme jälleen Japaniin.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Myytinmurtajien taru... Marty McFly ja Doc B... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova