Tuorein sisältö

Hämeenlinnaan saadaan jo toinen heavy rockin mammutti

02.11.2015 klo 11.29 | Luettu: 6173 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

AC/DC avasi viime kesänä onnistuneesti Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuiston. Ensi kesänä lavalle nousee toinen heavy rockin mammutti - Iron Maiden.

Iron Maiden esiintyy Hämeenlinnassa kesäkuun 29. päivä. Lipunmyynti käynnistyy viikon kuluttua maanantaina.

– Totesimme viime kesänä Kantolan tapahtumapuiston loistavaksi konserttipaikaksi. Olemme iloisia päästessämme esittelemään Iron Maidenille uuden konserttipuiston. Yhtyeen keikka tulee olemaan yksi ensi kesän suurimmista rockkonserteista, hehkuttaa konserttijärjestäjä Live Nation Finlandin pääpromoottori Scott Lavender.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< 40 miljoonan dollari... Sandra Bullockin brä... >

Keskustelut (7 viestiä)

Cubisti

02.11.2015 klo 12.09

Viime kesänä Hämeenlinnassa olleena: paikka on perseestä. Kulku-urat alueelle ja alueelta ulos ovat jotain aivan järkyttävää. Toivottavasti niihin on saatu parannusta ja rankasti.

AC/DC:n takia vaivauduin (mutta en enää toistamiseen), mutta Iron Maiden ei ihan samassa sarjassa paini. Nyt tulee pettymys lipunmyyjille.
lainaa
Rautaneito

02.11.2015 klo 12.58 5 tykkää tästä

Itse kävelin keskustasta alueelle ja keikan jälkeen takaisin, puoli tuntia per siivu. Ei mitään ongelmia itsellä siirtymisissä.
lainaa
Aina_Valittamassa

02.11.2015 klo 13.02 2 tykkää tästä

Minä vedin kaljaa terassilla ja kuuntelin Movetronia, ei ongelmia.
lainaa
Aina_Valittamassa

02.11.2015 klo 13.07 3 tykkää tästä

Cubisti kirjoitti:
Viime kesänä Hämeenlinnassa olleena: paikka on perseestä. Kulku-urat alueelle ja alueelta ulos ovat jotain aivan järkyttävää. Toivottavasti niihin on saatu parannusta ja rankasti.

AC/DC:n takia vaivauduin (mutta en enää toistamiseen), mutta Iron Maiden ei ihan samassa sarjassa paini. Nyt tulee pettymys lipunmyyjille.

Tarkoitatko urilla Hki-Hml-Tre moottoritietä vai 10-tietä turkuun?
10-tie on paskassa kunnossa, eli ilmeisesti olet turkulainen.
Paikkana hämeenlinna ei ole paras, mutta kyllä se turku on suomen persereikä.
lainaa
Derp

02.11.2015 klo 13.34 1 tykkää tästä

Cubisti kirjoitti:
Viime kesänä Hämeenlinnassa olleena: paikka on perseestä. Kulku-urat alueelle ja alueelta ulos ovat jotain aivan järkyttävää. Toivottavasti niihin on saatu parannusta ja rankasti.

AC/DC:n takia vaivauduin (mutta en enää toistamiseen), mutta Iron Maiden ei ihan samassa sarjassa paini. Nyt tulee pettymys lipunmyyjille.

Näin kaupunkilaisena voin sanoa, että kyllä noita alueen järjestelyitä parannetaan kaiken aikaa. AC/DC nyt vain sattui viime kesänä yllättämään housut kintuissa ja huolella. Eikä silloinkaan ongelmana ollut kuin parkkitilat ja Helsingin suunnalta saapuvien virta
lainaa
Renko

02.11.2015 klo 14.09 3 tykkää tästä

Derp kirjoitti:

Helsinkiläisistä ei ollut taaskaan kuin harmia, pysyis aloillaan.
lainaa
Paha-ilma-pois

02.11.2015 klo 17.59 1 tykkää tästä

Renko kirjoitti:

Etelästä saapuvien junien pysähdykset voisi siirtää tampereelle ja kaikki etelän rampit poistaa moottoritieltä tampereelle asti.
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova