Tuorein sisältö

Waltari-Kärtsy yllättää kielivalinnallaan

05.02.2016 klo 15.28 | Luettu: 3095 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Waltarin keulakuvana tutuksi tullut Kärtsy Hatakka julkaisee uransa ensimmäisen suomenkielisen albumin 18.3.2016.

Pave Maijasen
tuottama albumi on nimeltään Maunula ja levyn kappaleet ovat Maunulassa 1978-1983 vaikuttaneen Flatus-yhtyeen repertuaarista. Levyn ensimmäisenä singlenä julkaistaan kappale Sä lähdit kiitää.

Uuden aallon ryhmä Flatus vaikutti Helsingin Maunulassa vuosina 1978–1983. Yhtye oli lähellä breikata, mutta kova elämä sotki unelmat menestyksestä ja bändi hajosi. Suurimmaksi saavutukseksi jäi Suomen sinkkulistan neloseksi noussut Daisy Love -biisi. Kokonaista levyä bändi ei koskaan tehnyt.

Kärtsy oli seurannut yhtyeen uraa aitiopaikalta, sillä miehen isoveli Tote Hatakka soitti bändissä. Flatuksen kauniit, puhuttelevat ja tarttuvat biisit kaivettiin pahvilaatikoista ja kellariäänite-C-kaseteilta ja työstettiin julkaisukuntoon. Lopullisen silauksen levy sai, kun Maunulan naapurissa Pirkkolassa asuva Pave Maijanen lähti mukaan tuottajaksi.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Päivä pilalla: Wille... Netflixin Orange is ... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

05.02.2016 klo 20.11

Kyllä tuo ostoon menee, harmi kun en tiennyt aikaisemmin joukkorahoituksesta niin en voinut osallistua siihen.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova