Tuorein sisältö

Jenkkirokkari muistelee menneitä, 'lähdin bändistä huomattuani bändikamuni homoseksuaaleiksi'

28.02.2016 klo 14.49 | Luettu: 5208 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Lita Fordin omaelämänkerta Living Like A Runaway julkaistiin viime viikolla. Kirjasta on saatu aikaiseksi lukuisia kohuotsikoita, koskien mm. Black Sabbath -legenda Tony Iommin ja Fordin väkivallan varjostamaa suhdetta.

HuffPost Liven haastattelussa Ford kertoo jättäneensä aikoinaan The Runaways-orkesterin huomattuaan kaikkien bändin jäsenten olleen homoseksuaaleja!

Ford liittyi bändiin vuonna 1975, vain 16-vuotiaana.

- Elettiin 70-luvun puoliväliä, en ollut tuolloin tietoinen homoseksuaalisuudesta. En tiennyt siitä mitään. Silloin ei vielä tultu esiin 'kaapista'. Kun sitten huomasin että muut bändin mimmit olivat kaikki homoseksuaaleja, en tiennyt miten suhtautua asiaan. Joten lähdin bändistä ja sanoin vanhemmilleni että lähtöni oli managerin syy.

- Pohdin asiaa pari viikkoa ja ajattelin ettei se sittenkään ollut niin suuri asia (seksuaalinen suuntautuminen). Rukoilin Jumalaa että he soittaisivat ja pyytäisivät minua takaisin bändiin. Ja lopulta, he soittivat 'Lita emme löydä toista niin hyvää kitaristia kuin sinä'.

Ford palasi takaisin bändiin eikä seksuaalisuudesta tullut soittajien välille jännitteitä.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Päivä pilalla: Oscar... V2.fi arvosteli: Roo... >

Keskustelut (1 viestiä)

ranovei

05.03.2016 klo 22.20

SEKSI MAINITTU homo lespo ranovei ranovei
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova