Tuorein sisältö

Limonadi Elohopean raunioilta kuuluu musiikkia

27.02.2008 klo 22.36 | Luettu: 1654 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tero-Petri Suovanen on turkulainen lauluntekijä, jonka menneisyyteen kuuluu Limonadi Elohopea -yhtye. Limonadi Elohopea levytti vuosina 1995–2004 viisi albumia. Limppari-ajoista uudessa tuotannossa eniten muistuttavat Tero-Petrin mieleenpainuva ja tunnistettava lauluääni sekä kiehtovat tarinalliset laulut. Uutta puolestaan on sähköisempi musiikillinen ilmaisu. Tuolilta Herännyt-niminen albumi ilmestyy nyt.

- Homma lähti liikkeelle siitä, että halusin tehdä sellaisia lauluja, jotka sopii mun lauluäänelle, ettei tarvitse kilpailla tilasta bändin kanssa. Tämä ei ole singer-songwriter-musaa, vaan kohtalokasta poppia. Tarkoitus oli saada vaikutteita electronicasta. Mua on aina miellyttänyt myös 22-Pistepirkon tapa yhdistää koneita ja rokkia. Jotenkin tuolta voi jostain aistia senkin, että olen kuunnellut kovasti hip hoppia. Levyn äänimaisemassa on paljon tiloja, avaruudellista höyryä ja kaikkea sellaista. Olen kuullut monilta, että levyltä löytyy vaikutteita musiikista jota kuuntelen, vaikka Airista ja Beckistä, mutta että mun laulu tekee musastani kuitenkin originaalia. Se on tärkeää kuulla. Yksi kaveri ihmetteli kuunneltuaan levyn, että joko se loppui. Se on hyvä merkki. Tämä levy hengittää ja ottaa mukaansa, toteaa syyllinen itse.

Kuuntele ja hämmästy www.myspace.com/teropetrimusic.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Huumeratsia pysäytti... Uutta Meshuggah-kivi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova